hämärän keskellä valopilkkuja – kesä 2022

Kirjoittelen blogin ohella aamuisin pienimuotoista päiväkirjaa. Tässä tunnelmakuvia, kun koin muuttoahdistusta, vietin helteisiä ja välillä koleita mökkipäiviä ja palasin syystuulien myötä uuteen minikotiini.

ke 1.6.2022

Jännitys tihenee.. Se on kirjaimellisesti totta, sillä sain eilen avaimet uuteen kotiin. Uusi Elämä voi todellakin alkaa. Olen 72 vuotiaana yksin ensimmäistä kertaa elämässä. Jussi on turvallisessa hoidossa Visarannassa. Tapasin uuden sairaanhoitaja Veeran ja uuden omahoitaja Saran. Olen huolissani henkilökunnan vaihtuvuudesta. Sara on jo neljäs Jussin omahoitaja.

Olen paketoinut kodin, jota voi tällä hetkellä kutsua lähinnä varastoksi. Odotan kovasti, että kiinteistövälittäjä Riitta saa asunnonmyynti-ilmoituksen nettiin. En halunnut näyttöjä ennen kuin muuttolaatikot häviävät. Se ihme on luvassa ensi sunnuntaina, siis helluntaina. Olen haalinut apujoukoiksi Miikan ja Annan, Kaizun ja Liin sekä Pielan pakettiauton kera ja Semin Miikan avuksi kantamaan raskaat huonekalut.

Odottelen Liisaa huomenna. Emme ole tavanneet koronan vuoksi yli kahteen vuoteen. Liisa on luvannut roudata kanssani pikkutavaraa ennen varsinaista muuttoa. Se tarkoittaa lähinnä keittiövälineitä ja vaatteita, sille niille löytyy jo nyt kaappitilaa. Olen mitannut huoneet ja ilahtunut, että saan mahtumaan aika paljon irtohyllyköitä. Piirsin lähes mittakaavassa sisustussuunnitelman ja se näytti lohdulliselta.

On aikamoinen muutos vaihtaa kolmiosta kaksioon. Toivottavasti tämä on elämän viimeinen omatoiminen muutto. Hoivakotiin saavat viedä taksilla, niin kuin Jussille kävi.  Olen äärimmäisen helpottunut, kun olen saanut käytyä kaikki tärkeät tavarat ja luopunut turhista. Niitä oli paljon. Fida on saanut runsaasti lahjoituksia. Kirjat ovat menneet hyviin koteihin. Lupasin Pielalle taidekirjat (ei kaikkia), sillä olen ne jo lukenut ja osan tenttinytkin. Hänelle niistä on iloa.

su 5.6.2022 helluntai ja muuttopäivä

Olen käynyt koko viikon ylikierroksilla. Uusi koti näyttää vielä avaralta, mutta ei kauan. Tänään on Suuri päivä. Liisa auttoi tavaroiden muutossa ja siivouksessa. Olin äärettömän kiitollinen, sillä oli hauska puuhailla yhdessä.

”Tuntuu, ettei näitä kahta vuotta ole välissä”, Liisa hämmästeli, kun juttu jatkui sujuvasti entiseen malliin. Olemme toki päivittäneet kuulumisia puhelimessa.

Kotijoukot ovat luvanneet tulla ennen puolta päivää. Olen sopinut Pielan ja Semin kanssa, että aloitamme yhdeltä. Luvassa on iltapäivällä sadekuuroja, joten meidän pitää olla ripeitä. Anna saa hoitaa lähtevät tavarat ja minä otan ne vastaan Vuorikadulla. Saan näyttää kaapin paikat, kuten emännälle kuuluu.

Tuntuu hyvältä ja haikealta. Kuusi vuotta Palokunnankadulla ovat takana. Tulen huomenna tekemään loppusiivouksen. Viikko kuluukin sitten tavaroita purkaessa. Olen luottavainen, että se sujuu ja onhan meillä edelleenkin Fida!

ti 7.6.2022

Muutto on takana ja minä olen helpottunut ja kauhuissani. Oli hyvä, että apujoukkoja oli runsaasti. Työnjako toimi. Anna hoiteli Palokunnankadulta lähtevät tavarat, Miika, Semi ja Piela roudasivat, Lii kattoi Vuorikadulle välipalaa ja piti minulle seuraa. Kaizu pähkäili elektroniikan kytkentöjen ja lokerikkojen kasaamisen parissa.

Iltapäiväsateen jälkeen viimeisetkin tavarat tulivat perille. Anna tilasi Inter-Kebabista viisi höyryävän kuumaa pizzaa, jotka maistuivat muuttojoukkueelle. Urakka jäi pahasti kesken, sillä Miika ei ehtinyt kiinnittää hyllyjä seiniin. Elän siis nyt seuraavat viikot kaaoksen keskellä, sillä en voi täyttää niitä. Olisin toivonut myös vastapestyt verhot ikkunoihin ja muutaman naulan tauluille, mutta ne saavat odottaa. Miikalla on ensi viikolla poikien juttuja, joten saan korkeintaan Annan avuksi.

Vietin eilen koko aamupäivän Palokunnankadulla loppusiivouksen ja stailauksen merkeissä. Imuroin, luuttusin lattiat, laitoin jäljelle jääneet huonekalut paikoilleen ja pyyhin pinnat. Se oli oikeastaan ilo, sillä kerrankin oli avaruutta siivota kaikki nurkat. Kiemurtelin jopa vessanpytyn taakse!

Olin huolissani, kun kylmäkellari oli lukossa eikä avaimesta ollut tietoa. Jussin romukaapista niitä löytyi ja yksi onneksi sopi. Odotin löytäväni vuosikertaviinipulloja, mutta komero oli aivan tyhjä. Aina ei voi voittaa. Goodmanin Alko on nyt huolestuttavan lähellä. Sieltä niitä viinipulloja löytyy.

Nautin palattuani iltapäiväauringosta uudella parvekkeella. Se on pieni ja kodikas. Tunsin olevani puutarhassa, sillä toin kaikki kukat ulos. Siellä on väri-ilona äitienpäivähortensia, tummansiniset orvokit, muratti, aloe vera ja peikonlehti. Käänsin rottinkituolia auringon mukaan etelän suunnalta länteen kohti auringonlaskua. Meneillään on Pirkko Saision Passio, joka on viihdyttänyt viimeiset viikot. Sivuja on yli 500.

to 9.6.2022

Muuttaminen on todella raskasta ja todella kiehtovaa. Olen nyt yksin ja oman vuokrakodin lumoissa. Kaksio Suomen kasarmin historiallisessa ympäristössä on kodikas. Muuttolaatikoita on edelleen purkamatta, mutta jokainen tyhjä pahvilaatikko on ilo. Taittelen ne ja vien välittömästi keräyspisteeseen.

Toivon, että Palokunnankadulla joku innokas ostaja osaa arvostaa avaruutta, lukuisia kauniita kaappeja ja loistavaa sijaintia keskellä kaupunkia. Järvikin näkyy, jos tarkkaan kurkistaa talojen välistä. Kunto on erinomainen ja pinnat silmiä hivelevän vaaleat. Asunnossa oli tehty täydellinen remontti, kun muutimme sinne kuusi vuotta sitten. Saunassa tuoksui tuore puu. Takana on parveke- ja piharemontti. Kesällä on edessä hissien laajennus, joka on hyvä juttu, sillä nykyiset hissit ovat kovasti pieniä eikä niissä ole tukikaiteita.

pe 10.6.2022

Näyttää pahasti siltä, että kipuilen viikonlopun yksin pakkauslaatikoiden keskellä. Anna lupasi tulla apuun yksin tai poikien kanssa. Haaveilin, että silitän verhot ja Anna kiipeilee kiinnittämään ne. Samulla on ollut pientä kuumetta ja nyt kaikilla on yskää ja nuhaa. Emme ota riskejä, sairaina ei vierailla, vaikka mummi onkin hätäinen.

Edistystäkin on, sillä Immo ja Terttu poikkesivat eilen, toivat pesukoneen ja Immo porasi pari ruuvia seiniin, niin että sain tauluja pois lattialta. Kävimme Cantina Pannuhuoneen terassilla syömässä erinomaiset muikut. Minä tarjosin.

Riemastuin illalla, kun Riitta julkaisi myyntikuvat. Ne ovat loistavia. Jos joku innostuu harkitsemaan ostoa kuvien perusteella, niin nämä ovat huippuja! Päivitin linkin Facebookiin ja sain paljon tykkäyksiä.

Tänään iski muuttoväsymys. Siirtelen laatikoita paikasta toiseen enkä osaa ryhtyä mihinkään. Olin kyllä aamulla reipas. Kävin tarkistamassa Palokunnankadun asunnossa, että kaikki oli hyvin. Kaikki oli hyvin. Riensin sieltä joogatunnille Kajoon ja tunsin itseni hyväksi ihmiseksi. Paluumatkalla poikkesin Lidl’iin hankkimaan viikonlopun ruokatarvikkeet. Jaksan hämmästellä, miten paljon edullisempi se on kuin K-Market.

Viikonlopuksi on luvassa lähes helleasteita, mutta myös sadekuuroja. Vietän todennäköisesti laatuaikaa omalla parvekkeella, vaikka mieli tekisi jo mökille. Jos ihminen asuu yksin eikä aja autoa, pitää tyytyä elämän rajallisuuteen. Olen luvannut itselleni, että sitten kun asunto on myyty, repäisen. Varaan äkkilähtömatkan Kreikkaan tai Italiaan, halvan tietysti, ja nautin!

la 11.6.2022

Illalla aurinko paistoi ja parvekkeella oli ihana lukea, kun pahin paahde oli ohi. Soittelin Raijan kanssa, joka kertoi varanneensa pöydän Piparkakkutalosta. Tomi Björk kokkaa siellä. Yhteinen ystävämme Vuokko ei pääse, joten voi olla, että minä pääsen.

Katselin illan päätteeksi Voice of Finland Senior finaalin ja peukutin Jaska Mäkystä. Kyllä kannatti, hän voitti kisan. Muuttolaatikot olohuoneessa ahdistivat. Valitin perhepoppoossa lapsille, että jätitte minut yksin kaaoksen keskelle. Miika lupasi tulla maanantaina apuun. Hyvä, sillä paniikki on lähellä.

ma 13.6.2022

Viikonloppu sujui leppoisasti, sillä minulla oli mukavaa puuhaa. Kävelin lauantaina Visarantaan. Uudesta kodista matka kestää tasan puoli tuntia, ei paha. Vein Jussille tuoreen sokerimunkin, hedelmiä ja vaniljajuomaa. Jätin miehen aurinkoiselle terassille päiväunille. Ehdin juuri sopivasti Piparkakkutalolle, jossa nautimme Raijan kanssa gourmetlounaan.

Sunnuntaina tutustuin Suomen kasarmin aarteisiin. Kirpparilla oli vanhan ajan tunnelmaa. Ostin pienen vasaran ja nauloja (!) 1,50 eurolla. Pihalta löytyi unikkoja ja syysleimuja, ne maksoivat vähän enemmän. Ilahduttavat nyt parvekkeella, mutta pääsevät viikon kuluttua mökille. Haaveilen jääväni sinne juhannuksen yli. Sen jälkeen lähden Kaisan kanssa kolmen päivän tarotkurssille Ahlmanille.

Miika on tulossa tänään. Hän soitteli illalla ajaessaan perheen kanssa kohti Laviaa. Odotan, että saamme paljon aikaiseksi. Lupasin tarjota lounaan Seiskassa tai Pannuhuoneella. Veikkaan jälkimmäistä, sillä tarjolla on silakkapihvejä ja muusia.

pe 17.6.2022

Miika kävi ja teki ahkerasti hommia. Valmista tuli vauhdilla. Hyllyt ovat nyt kiinni seinissä, lyijylasikaappi paikallaan ja netti toimii. En olisi yksin selvinnyt Elisan tukihenkilön puhelusta, sillä piti selvittää, mikä yhteys talossa on. Palokunnankadulla oli kaapeli, täällä ethernet. Miika haki Clas Ohsonilta langattoman reitittimen, jonka avulla yhteys saatiin. Myös chromecastiin. Nyt näen myös YLE Areenan ja Netflixin.

Tavaroiden järjestely on uskomattoman hidasta, vaikka kaappeja onkin. Tosin paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Olen katsellut silmät kosteina vuosien varrella saatuja kortteja ja lasten piirustuksia. Tämä on hyvä hetki elämässä käydä ne läpi.

Kävelyretki Visarantaan tältä puolelta kaupunkia on ilo. Olen kulkenut Lahdensivuntietä ja sen viereisiä katuja, nauttinut syreenien tuoksusta ja lintujen viserryksestä. Jussi on edelleen kaamean väsynyt, nukahtelee suu auki pyörätuoliin. Vein keskiviikkona tuoreen viinerin ja kahvia termospullossa. Se oli virhe, sillä muki kaatui Jussin rintapielille ja vaatteet menivät vaihtoon. Olisi pitänyt ottaa nokkamuki käyttöön.

Ensi tiistaina Visarannassa on omaisten päivä. Olin haaveillut jääväni jo tänä viikonloppuna mökille, mutta se ei onnistu, sillä Miska on kuumeessa eikä Annan joukkue pääse tulemaan. Aloitamme mökkikauden siis vasta juhannuksena.

Kuntosalitreenit jäivät tiistaina tauolle ja jooga tänään. Sen jälkeen olen vapaalla! Palokunnankadun kodin ensimmäinen näyttö on sunnuntaina. Hehkutin jo aamulla Facebookissa.

Ystävät eivät ole unohtaneet minua. Lupasimme jatkaa Raijan kanssa uusien ruokapaikkojen testausta. Ilman kanssa kävimme tiistaina Pannuhuoneen aurinkoisella terassilla parantamassa maailmaa valkoviinilasillisten kera. Keskiviikkona Tiina-Katriina soitti ja lupasi hakea minut lounaalle Wetterhoffille. Istuimme sisäpihalla ja nautimme hyvät salaattiannokset. Reijokin oli mukana, mutta hänellä oli kiire koululle. Tiina-Katriina vei minut Visarantaan autolla. Hän kertoi, että kirjanpitäjämme Maija ja miehensä Olli ovat kiinnostuneet Palokunnankadun asunnosta. Pidän peukkuja, että he kiinnostuvat tositarkoituksella!

la 19.6.2022

Kuvittelin, että vietämme mökkiviikonloppua, mutta ei. Tosin luvassa on sadetta, joten ei se haittaa. Tavoitteena on ottaa mökki haltuun juhannuksena. Annan ja poikien piti tulla, mutta ensin oli Samu kipeä ja nyt Miska.

Eilen oli kevään viimeinen joogatunti. Se oli ihmeen rauhoittavaa. Olen oppinut nauttimaan, vaikka aluksi jännitti. Ilmoittauduin syksyllä torstairyhmään, sillä haluan jatkaa marttojen kanssa perjantaiaamuisin vesijuoksua. Mutta sitä ennen vietän lomaa. Mikä ihana sana, vaikka viikkorutiinit ovat rytmittäneet elämää. Ykköshaave on saada entinen koti myytyä, kakkoshaave saada uudessa kodissa tavarat paikoilleen. Tiesin, että muutto on raskasta, mutta että se on näin raskasta, yllätti.

Kun valitin blogissa, että kaikkea on liikaa, Raija riemastui ja ilmoitti, että hänelle kelpaa vanhat lakanat, pöytäliinat ja pyyhkeet. Ilahduin, sillä en oikeasti tarvitse kuin vaihtolakanat ja pyyhkeet itselle ja Annan joukkueelle. Pöytäliinoja käytän vain juhlapäivinä, mutta kaikki ne ihanuudet, joita olen kantanut Aasiasta, saavat jäädä. Liisa teki niistä tiukan pinon vaatekaapin ylähyllylle.

Olen viettänyt nostalgiahetkiä aarteiden keskellä. Olen säästänyt kauneimmat kortit ja lasten tervehdykset, piirustukset ja lahjat. Niistä en luovu, mutta voin tallettaa ne varastoon nyt, kun olen katsonut kaikki silmät kosteina.

pe 24.6.2022

Juhannusaatto ja Jussin päivä. Luvassa on jopa tukalaa hellettä. Olen vielä kaupungissa, mutta mökkiloma on lähellä. Anna ja pojat tulivat eilen tosi myöhään. Pipa ei tullut, hyvä niin, sillä meillä on luvassa säpinää ilman sitäkin. Tarjosin Annalle yömyssyksi lasillisen kuohuviiniä parvekkeella.

Nyt keittiössä tuoksuu kahvi. Kuvittelin nukkuneeni puoli seitsemään, venyttelin ja ryhdyin aamutoimiin. Havahduin, kun radio Häme ilmoitti, että kello on puoli kuusi. Taitaa tulla pitkä päivä.

On ollut ihana viikko, sillä kevät on kauneimmillaan. Pihapiirissä syreenit tuoksuvat ja luonto on vihreä. Kävelin tiistaina ja torstaina Visarantaan. Omaistenpäivä onnistui hienosti, sillä ilma suosi ulkojuhlia. Oli kuohuvat maljat, haitarinsoittoa, makkaroiden grillausta, mansikkakakkua ja kahvia. Jussi jaksoi hyvin, vaikka vietti edellisenä päivänä aikaa ensiavussa rajun nenäverenvuodon takia. Odotin taas kerran vatsanahka piukeana tietoa miehen voinnista.

Elättelin hetken toivoa Palokunnankadun asunnon pikaisesta myynnistä, sillä Riitan sanojen mukaan potentiaalisia ostajia oli ensimmäisessä näytössä. Nyt on hiljaista, ei ole kuulunut mitään uutta. Keskeneräiset projektit kypsyttävät. Onneksi luvassa on kolmen päivän kirjoittajakurssi Ahlmanilla heti pyhien jälkeen. Saan muuta ajateltavaa. Houkuttelin kynäilijät ryhmästämme tutun Kaisan kaveriksi. Kaisalla on auto, joten saan kyydin mennen tullen. En ole joutunut vielä turvautumaan julkisiin kulkuneuvoihin. Jussi kuljetti minua ensimmäisinä vuosina, kerran Liisa ja parina viime kesänä Anna ja pojat. Anna aloittaa loman vasta heinäkuun puolessa välissä. Hän suunnittelee neljäkymppisen juhlintaa mökillä. Minä ja pojat saamme mennä silloin evakkoon.

Kävimme Annan, Samun ja Miskan kanssa tervehtimässä Jussia. Lauloimme paljon onnea vaan ja tarjoilimme kunnon brunssin, kuohuviiniä ja suklaajuomaa. Sen jälkeen vietimme laatuaikaa Parolan S-Marketissa hankkimalla suurjoukkueelle juhannusruuat. Lasku oli 405 euroa.

ma 27.6.2022

Aamuhetki. Olen lähdössä Tampereelle. Meillä on Kaisan kanssa treffit kymmeneltä. Luvassa on kesän kuumin viikko. Tukalaa hellettä, kertoi Radio Häme.

Juhannuksen vietto mökillä sujui loistavasti. Auringonpaistetta ja hellettä oli riittämiin. Lapset pulasivat järvessä ja Miika kokkasi muurikalla herkkuja. Parasta oli, kun poika oli yökalassa ja sai kuusi kuhaa. Kesäruokaa parhaimmillaan!

Tulimme jo iltapäivällä kaupunkiin. Koti oli aika kuuma, kun aurinko paistoi täysillä. Anna kävi pesemässä Palokunnankadun asunnon ikkunat ja Miika kiinnitti täällä Vuorikadulla suihkutelineen ja olohuoneen kattoon spottilampun. Kannoimme porukalla säilytettäviä aarteita varastoon. Koti alkaa näyttää jo hyvältä. Olin hetken huolissani, kun lapset ajelivat niin rajusti moottorisängyllä, että se lakkasi toimimasta. Onneksi se selvisi järkytyksestä.

Kohta matkaan. Odotan innolla kirjoitushaasteita, sillä ne tuntuvat täsmähyviltä.

la 2.7.2022

Olen vielä kaupungissa, mutta mökkiloma on lähempänä kuin koskaan. Anna ja pojat tulivat täysin voipuneina iltamyöhällä. Helle jatkuu ja jatkuu. Päivälämpötilat ovat yli 30 astetta. Vaikka en pidä sälekaihtimista, olen tehnyt myönnytyksen ja pidän niitä alhaalla ja keskipäivän aikaan kiinni, jotta koti pysyy viileänä. Iltaisin istun onnellisena pienessä tuulenvireessä parvekkeella. Meneillään on Joonatan Tolan hullunhauska romaani Punainen planeetta.

Kirjoittajan Tarot oli riemastuttava kokemus. Kaisa oli hyvää matkaseuraa, opettajamme Päivi Haanpää loistava ja teema sopi minulle. Sain uskonvahvistusta, että olen ymmärtänyt korttien merkityksen. Narrin matka oli kutkuttava mahdollisuus käyttää kortteja tarinan kertomiseen. Suunnittelen parhaillaan kaikkien 78 kortin käyttämistä oman matkan päivittämiseen.

Sain kurssilla tervehdyksen entisestä elämästä. Vanha rouva, joka liikkui kepin kanssa, kertoi terveiset mieheltään. Kysyin hämmästyneenä, kuka hänen miehensä on. ”Heikki Seppälä”. ”Hyvänen aika, viihdepäällikkö YLE:stä.” Ilahduin, että hän muisti pienen kuvaussihteerin. Olimme vuosia sitten seminaarimatkalla Tukholmassa, kun Kukkokiekuu ohjelmaa suunniteltiin. Lisäbonuksena rouva kertoi, että he olivat ihailleet akvarellinäyttelyäni Vihdin kirjastossa. Taiteilija kiittää näin vuosien päästä.

Mari pyörähti eilen Hämeenlinnassa tuomassa kolme grafiikanvedosta Paperihuoneen heinäkuun näyttelyyn. Tarjosin Popinossa maittavan lounaan. On aina ihana saada hyvin suunniteltu annos suoraan pöytään. Olen jo ehtinyt kyllästyä Seiskan buffetpöytään, jossa varsinkin kasvikset ehtivät ylikypsyä.

to 7.7.2022

Olen taas vuoden vanhempi. Jussi ei noteerannut syntymäpäivääni. No, en odottanutkaan, mutta kirpaisi silti. Lapset muistivat. Ulpu toi ihanan kesäkukkakimpun, Anna onnitteli, kun vähän muistutin ja Miika kunnostautui taikomalla juhlapöytään pullollisen kuivaa Jaume Serra kuohuviiniä ja herneenpalkoja. Laura koristeli taidokkaasti kakkupohjan, jonka leivoimme Otson, Visan ja Miskan kanssa. Ostin itselleni lahjaksi kaksi uutta kirjaa lukulaitteen kirjastooni. Anna suositteli Elly Griffitsin Risteyskohtia ja valitsin omatoimisesti kolmannen Jane Harperilta suomennetun romaanin Luonnonvoimat.

Olemme herkutelleet Vanajaveden kuhalla ja ahvenilla. Miika on lähtenyt hyvällä menestyksellä pikkupoikien kanssa yökalaan. Osaan arvostaa entistä enemmän tuoretta vastapaistettua kalaa. Ennen se oli itsestään selvyys, vaan ei enää.

Otso on tullut murkkuikään. Hän olisi halunnut olla vain kotona ja pelata kavereiden kanssa. Miika kokosi joukkueensa eilen kotimatkalle. Visa jäi tänne mökille minun ja Miskan seuraksi. Pojilla on puuhaa keskenään. He ovat jo niin isoja, että minä pääsen helpolla niin kauan kun herkkukaapissa riittää tarjottavaa. Jääkaapissa on vielä ruokaa koko joukkueelle, mutta olut ja lonkero ovat huolestuttavan vähissä. Onneksi Anna tulee jo huomenna, niin etten pääse nääntymään janoon.

Juhlistimme Annan 40-vuotispäivän aattoa rantakeinulla. Miikan herkkukorista löytyi kuohuviiniä, juustoa, tuoretta patonkia ja jälkiruuaksi teetä ja sacherkakkua. Ilta oli aurinkoinen. Visa ja Miska kiipeilivät puumajassa ja osallistuivat sipsipussin kera illanviettoon.

ti 12.7.2022 kaupungissa kääntymässä

Sain eilen Narrin elämänmakuisen matkan valmiiksi. Kirjoitin sen kuukaudessa ja nautin suunnattomasti, kun kortit johdattivat tarinaa. Lähetin Päiville linkin ihan siitä ilosta, että hän avasi silmät näkemään korteissa jatkumon. Näin Päivi:

Hei Marjaleena!

Kiitos viestistä – ihanaa kuulla, että kurssi kantaa edelleen! Nautin siitä itsekin kovasti, oli innostavaa viettää kolme päivää korttien, kirjoittamisen ja samanhenkisten ihmisten parissa.

Ja kiitos lukulinkistä! Luin vasta kaksi ensimmäistä tekstiä, joista innostuin kovasti. Toden totta, kortit taipuvat erinomaisesti elämäntarinan kertomiseen. Hauskaa, että samalla sinäkin tulit tutummaksi. Toki vuosien varrella on tullut tutustuttua, mutta tekstissä oli paljon uuttakin. Mikä määrä sinulla onkaan tarinoita elämästäsi!

Mutta on sinua koeteltukin, ja viime ajat ovat olleet valtavaa muutosta ja mullistusta. Voimia ja jaksamista niiden keskelle – ei ole ollut helppoa. Saa surra, saa tuntea väsymystä. Ihme olisi, jos noita tunteita ei tulisi. Onneksi sinulla on hyviä ihmisiä tukenasi – ja eteenpäin katsova asenne. Ja paljon ihania muistoja vuosista Jussin kanssa.

Palaan lukemaan loputkin myöhemmin! Voi hyvin Päivi

Kävin eilen katsomassa Jussia. Suklaajuoma ja pensasmustikat maistuivat. Tänään on ohjelmaa graafikkosiskojen kanssa. Teemme kesäretken Kouvolan suuntaan. Ohjelmassa on tutustuminen sikäläisiin graafikoihin. Olin maanantainakin pajalla ja kunnostauduin antamalla työnäytöksiä Suuren Maalaustapahtuman merkeissä. Oli hauska työskennellä pitkästä aikaa akvarellimonotypioiden parissa.

Eilen oli jännittävä päivä. Riitta soitti, että hän näyttää Palokunnankadun asuntoa mahdolliselle ostajalle. Odotin soittoa iltaan asti. No, asiakas piti asunnosta, mutta ei vastapäisen talon seinästä. Se siitä. Olin kuitenkin ilahtunut, että kiinnostusta on.

to 14.7.2022

Meidän piti siirtyä eilen mökille ja jatkaa tänään matkaa Visulahdelle. Sitkeä sade muutti suunnitelmat. Anna ja pojat tulivat illalla minun luokseni ja jäivät yöksi. Miikan perhekin päätti suunnistaa suoraan Espoosta kohti Heinolaa, jossa tapaamme. Vein varmuuden vuoksi Jaanalle menevät kirjat mökille, koska kuvittelen, että sieltä ne varmasti tulevat mukaan. Pahus.

Anna kävi eilen illalla Visarannassa. Hän vei taas pinon pesulappuja ja herkkuja. Jussi toivoi viimeksi käydessäni omenamehua. Lähetin myös rasiallisen mansikoita ja vaniljajuomaa. Huolestuin taas, kun hoitajat eivät olleet saaneet nostettua pyörätuoliin. Mies oli makoillut koko päivän sängyssä. Ennuste ei todellakaan ole hyvä.

Pelasimme ensimmäisen kerran Samun kanssa oikeilla pelikorteilla. Samu on hyvä matikassa. Opetin kasinoa ja ilahduin, kun poika oppi saman tien säännöt ja laski sujuvasti korttien arvoja. Saan hänestä vielä hyvän pelikaverin. Annakin innostui, kun ei enää tarvinnut ajaa. Hän kävi Goodmanilla kaupoilla ja soitti, tuoko viinipullon, patonkia ja juustoa. Vastasin, että totta kai. Saimme myös mansikoita ja kirsikoita. Kesässä on puolensa.

ti 19.7.2022

Visulahden ja Anttolan retki oli oikein onnistunut. Säät suosivat, vaikka saimmekin muutaman sadekuuron niskaamme. Lapset uivat leirintäalueella ja seuraavana päivänä vesipuistossa. Jaana järjesti minulle viimeisen päälle kulttuurikierroksen. Kävimme Mikkelin torilla, Kenkäverossa, Tertin kartanossa ylellisellä lounaalla ja vielä Anttolanhovissakin. Raimo oli purjehtimassa, joten saimme viettää aikaa keskenämme ja koiruleiden kanssa. Elmolla oli tassu kipeä. Fidel pyöri väkkäränä, kunnes rauhoittui ja makoili jaloissamme. Nuoriso tuli lauantaina lounaalle. Pääsin Annan kyydissä Hämeenlinnaan.

Vietän nyt kaupunkipäiviä ihan mielelläni, sillä ilmanala on kolea. Kävin sunnuntaina Visarannassa ja eilen kaupungilla. Paula käveli Reskalla vastaan. Houkuttelin hänet torikahville. Ostin mökille harjaneilikoita ja samettiruusuja, itselle tietenkin herneenpalkoja. Mikko ja Anitta poikkesivat eilen Jussia katsomassa, mutta eivät tulleet minun luokseni. Visa on ollut matkan jälkeen nuhassa ja kuumeessa. Varoitin, että voin olla altistunut, vaikka oireita ei ole. Se tehosi.

Koti on viihtyisä eivätkä seinän vieressä olevat muovilaatikot häiritse enää ollenkaan. Silmä tottuu. Toivottavasti ne eivät jää pysyvästi siihen. Olen lukenut parvekkeella Huoneen 622 arvoitusta ja katsellut televisiosta Viidakkoperhettä. Hyvin päivät näinkin kuluvat.

ke 27.7.2022

Mökin puuhaviikkojen jälkeen yksinolo mökillä on kutkuttavaa. Vietimme herneiden ja mansikoiden sekä mutakakun voimin Otson 11-vuotispäivää ja minun nimipäivääni. Yksinolo maistuu varsinkin nyt, kun olen selvinnyt painajaismaisesta viemärivesiputouksesta. Säiliö täyttyi odottamatta, (hälytin ei ollut pistorasiassa) ja likavesi pulppusi vessan lattialle. Miika sinetöi vessan, mutta se oli myöhäistä.

Pelastaja Riihimäen jätehuollosta tuli eilen. Olisin toden totta voinut syleillä tyhjentäjää, vaan en kehdannut. Vietän nyt ensimmäistä kertaa mökkiviikon itsekseni. Samu, Miska ja Visa lähtevät tänään kolmen päivän leirille Kiljavalle. Anna on vapaalla ja juhlii Saanan nelikymppisiä. Miikan perheellä on eteisremontti meneillään.

Olen siivonnut sen verran, että tunnen oloni kotoisaksi. Vietän päivät keinulla, jos sää sallii. Eilen ei sallinut, sillä koko iltapäivän ja illan satoi. Majoitun sohvannurkkaan Leenan päiväksi saamani kuohuviinipullo ja e-kirja Sinun Margot seurana.

Heräsin päiväunilta sateen ropinaan. Ei siis ollut keinupäivä tänäänkään. Katselin televisiosta Viidakkoperheen ja Unelma-asunto auringon alla, (en haaveile sellaisesta oikeasti). Sain lukupiirikirjan loppuun ja jäin miettimään, miten menneisyys vaikuttaa elämään.

Nyt eläkeläisenä olen kirjoitellut lapsuusmuistoja, jotka ovat auringonpaisteisia. Olin hyvä koulussa ja vanhemmat kannustivat harrastuksiin. Muistan, miten kärsin, kun äiti esitteli kahvikutsuilla naapurin rouville kiitettäviä koetuloksiani. Isä oli tyytyväinen, kun löysin Jussin. Hänen mielestään korkea koulutus takasi hyvän elämän.

Isä oli oikeassa, ei meillä ollut koskaan rahasta pulaa. Koen ensimmäistä kertaa ahdistusta, kun Jussin hyvä eläke uppoaa hoivakodin vuokraan ja kaupungin hoitomaksuihin. Olen luvannut itselleni, että repäisen heti kun asunto menee kaupaksi. Olen katsellut vaivihkaa äkkilähtöjä Kreikkaan. En varaa mitään – vielä.

Päivät täällä mökillä muistuttavat retriittiä. Jääkaapissa on ruokaa, kellarissa olutta ja päivät ovat vapaat mietiskelylle. Luin nuoruudessani paljonkin Agatha Christien dekkareita. Löysin myös hänen Mary Westmacottin nimellä kirjoittamansa romaanit. Päivät, jotka ovat omiani, saivat muistelemaan teosta Yksinäinen kevät.

Älykäs ja jännittävä romaani itsepetoksen helppoudesta. Joan on keski-ikäinen kotirouva, jonka elämä on kaikin puolin onnellinen: hellä ja uskollinen mies, lapset hyvissä naimisissa, siisti ja tyylikäs koti. Junamatkallaan Bagdadista Englantiin Joan joutuu viettämään muutaman päivän aavikkokylässä. Ja täällä, inhottavassa yksinäisyydessä, iljettävät ajatukset alkavat puikkelehtia mieleen kuin sisiliskot kivenkoloista: onko kaikki sittenkin kokonaan toisin kuin pinnalta näyttää!

Olen miettinyt elettyä elämää. Taidan tosiaankin olla vanha. Elämä on kulkenut tasaisesti, enkä ole juuri joutunut miettimään valintoja. En hetkeäkään katunut työvuosia Yleisradiossa, avioliittoa Jussin kanssa enkä lasten hankintaa. Muutto Hämeenlinnaan tuntui hyvältä ratkaisulta.

Olen rakastanut kaikkia kotejamme. Ehkä suurin valinta oli luopua Palokunnankadun kolmiosta. Vatsanpohjaa kiristää, onnistuuko myynti, koska ja mihin hintaan? Uskon kuitenkin, että muutto Vuorikadun kaksioon oli hyvä ratkaisu. Koti on valoisa ja toimiva.

Mökki on rakas, mutta luovuttaisin sen mielelläni lapsille, jos vain keksisin, miten se olisi verottajan kannalta järkevää. Anna, Miika ja Laura ovat ottaneet jo nyt huollon hoitaakseen. Muistan, kun isä siirsi kauppakirjalla mökin minulle ja Jaanalle, hän luopui siitä myös henkisesti, vaikka säilyttikin hallintaoikeuden.

Minä viihdyn täällä ja annan nuorisolle vapaat kädet kunnostaa paikkoja. On ollut ihana katsoa, kun lapsenlapset nauttivat kesästä ja uimisesta. He hyppivät pommeina laiturin päästä järveen. Ulpulla on oma pulauspoukama venevajan vieressä. Miika käy yökalassa ja kokkaa grilliruokaa. Minun bravuurini kermainen jauhelihakastike ja letut toimivat edelleen. Kesä on lyhyt, Annalla on lomaa koulujen alkuun 11.8. asti. Miika menee jo ensi viikolla töihin. Toivottavasti aurinkopäivät palaavat. Tuntuu kurjalta olla keskellä päivää sisällä shaali hartioilla.

la 30.7.2022

Ynnäsin, että olen ollut mökillä yhtäjaksoisesti kymmenen päivää. Niistä viimeiset viisi yksin. Ilmanala on ollut viileä ja sadetta on riittänyt. Luonto on ihastuttavan vihreä, mustikat ja vadelmat kypsymässä. Olen lenkkeillyt joka aamu ja istunut iltapäivisin keinulla, jos olen tarjennut. Yleensä shaali hartioilla. Alkukesän kolmenkymmenen asteen helteet tuntuvat epätodellisilta.

Lähden tänään ihan mielelläni kaupunkiin, sillä jääkaappi on aika tyhjä ja tekee mieli suihkuun ja pyykille. Saan maanantaina Sirpan ja Erkin vieraiksi. Tiistaina olen luvannut hoidella Paperihuoneen elokuun näyttelyjen avajaiset. On jo aika mennä käymään Visarannassa. Jussia on vähän ikävä, vaikka aina pelkäänkin, miten hän voi. Masentavimpia ovat päivät, kun hän on väsynyt ja vaisu.

Sääennuste lupaa ensi viikon lopulla lämpenevää. Suunnittelin, että tulen bussilla numero 5 Parolaan ja otan sieltä taksin takaisin mökille. Siis jos Annan tai Miikan joukkue ei ole tulossa. Soittelin eilen Liisan kanssa. Hän oli matkalla kirjastoon. Kysyin, mitä hän on viimeksi lukenut. Rottien pyhimys riemastutti meitä molempia. Mietimme, mikä päähenkilön nimi olikaan emmekä muistaneet. Liisa laittoi iltapäivällä viestin: Pelliina. Hih.

Odottelen iltapäivällä Elinaa kylään. Lupasin tarjota kahvit siitä ilosta, että pääsen hänen kyydissään Parolaan. Hyvä testata bussiyhteys Hämeenlinnaan. Immo laski, että voisin ajaa 18 kertaa taksilla ja se tulisi siitäkin huolimatta edullisemmaksi kuin auton pito. Ajoimme viime kesänä kerran ja matka yhteen suuntaan maksoi 60 euroa, se kirpaisi. Vaikka olen nyt autokuluja vailla, se ei tunnu missään, sillä kaikki Jussin tulot kuluvat hoitoon. Yhteinen tilimme ehti jo miinuksen puolelle ennen kuin huomasin siirtää rahaa omalta tililtäni. Toivon todella, että asuntokaupoista tulee totta. Suunnittelin, että Miika saa Jussi osuuden hoitoonsa ja siitä maksetaan kaikki Jussin kulut ja mökin huolto sekä nuorison virkistys. Minun eläkkeeni ja asuntorahat käytetään minun virkistykseeni. Ihana ajatus. Taitaa olla toiveajattelua.

Mietin oikeasti, mistä haaveilen. Syön hyvin ja pääosin terveellisesti. Juon hyvin ja pääosin epäterveellisesti, vaikka olenkin jättänyt väkevät, paitsi joskus mieli tekee gin tonicia. Suon sen itselleni. Ostan olutta, lonkeroa ja viiniä. Olen nukkunut täällä mökillä paremmin kuin talvella. Makuuhuoneen ikkuna on ollut auki ja minulla kaksi peittoa päällä. Jussin kanssa se ei olisi onnistunut. Yritän nähdä jotain positiivista yksin olossa. Muistelen, miten pesin viime kesänä käsin Jussin pissimärkiä lakanoita täällä mökillä. Siitä on vuosi, kun hän pyörtyi lattialle. Soitin ambulanssin ja Jussi vietiin ensin keskussairaalan ensiapuun ja sieltä Ilveskotiin toipumaan. Minä pääsin kyydissä Hämeenlinnaan. Poikkesin matkalla Amarillon terassille juomaan lasillisen valkoviiniä rauhoittaakseni vatsahermoja. Sen jälkeen valkoviiniä on kulunut samasta syystä rutkasti.

Mistä muusta haaveilen? Aurinkolomasta tietenkin. Olen pähkäillyt, lähdenkö ihan oikeasti yksin, sitten kun se tuntuu mahdolliselta. Haaveilen myös hemmotteluhoidoista. Olen tottunut Thaimaan matkoilla jalka- ja käsihoitoihin sekä hierontaan. Olen käynyt pari kertaa vuodessa Hämeenlinnassa jalkahoidossa, joka on ylellistä. Käyn edelleen Terhillä kampaamossa, vaikka matka Aulangontielle on entistä pidempi. Kulttuuriharrastukset ja kurssit innostavat jatkossakin. Olen huomannut, että kirjoittaminen ja taiteen tekeminen tukevat toisiaan. Syksyn viikko-ohjelmaani kuuluu molempia liikunnan lisäksi. Haluan uskoa, että elämä kantaa nyt kun olen hyväksynyt, ettei Jussi palaa enää yhteiseen kotiin.

su 31.7.2022

Uusi kotini tuntuu entistä enemmän oman näköiseltä ja viihtyisältä. Miika kävi viime viikolla laittamassa naulat tauluja varten. Täällä alkaa olla lähes valmista, mitä nyt pikkutavaraa pyörii vielä nurkissa. Sirpa ja Erkki tulevat huomenna yökylään. Hemmetin hyvä, se saa minuun vauhtia. Stailaan kodin niin, että voin esitellä sitä ylpeänä. He tulevat bussilla, joten voi olla, että joudumme käyttämään taksia Visarantaan mennessämme.

Kävin eilen täydentämässä ruokavarastoa. Lupasin tarjota lounaan ja katsoin, että Cantina Pannuhuone tarjoaa jättirapuwokkia ja broilerinrintaa, sopii varmaan kaikille. Illaksi olen suunnitellut blinejä. Teen taikinan aamulla ja sienisalaatin jo tänään. Ajattelin ostaa tuoretta mätiä, jos sellaista löytyy. Niin ja ehkä laitan pesukoneen pyörimään, niin lakanat ovat raikkaat.

2.8.2022

Vieraat tulivat ajallaan ja meillä oli todella mukava kesäpäivä kesäkaupunki Hämeenlinnassa. Olin yllättynyt, kun Erkki ilmoitti, että hän oli ilmoittanut aikataulusta ja he lähtevät iltajunalla takaisin Tampereelle. Voihkaisin, että olen varannut meille yöpalaa, hyvää punaviiniä, tuoreita kaurasämpylöitä ja erilaisia juustoja. No, osaan toki nauttia niitä itsekseni. Varsinkin sitä punaviiniä, hih.

Ehdimme päivän aikana käydä lounaalla Pannuhuoneen terassilla, vierailla bussi numero kakkosella Jussin luona, virkistyä Virvelinrannassa ja nauttia vielä minun luonani iltapalaksi blinejä. Olin todella yllättynyt, kun Sirpa kertoi, ettei ole koskaan syönyt niitä aikaisemmin. Hän pyysi kurssituksen. miten lisukkeita käytetään. Lupasin elämyksen ja Sirpa sanoikin, että hyviä ovat. Olin unohtanut hankkia maustekurkkujen kanssa hunajaa. Ei hätää, Erkki toi omasta mehiläistarhasta purkillisen tämän kesän satoa. Sain myös Sirpan kasvimaalta tuorevihanneksia. Osasin arvostaa.

Vieraat lähtivät sadekuuron myötä bussilla numero ykkönen asemalle ja sieltä Tampereelle. Minä istahdin television ääreen katselemaan Viidakkoperhettä ja nauttimaan hyvää punaviiniä ja juustoa. Koti oli ihanan siisti ja jääkaappi täynnä herkkuja. Jes.

Nyt aamulla aurinko paistaa suloisesti parvekkeelle. Olen ladannut puhelimen ja lukulaitteen. Meneillään on Jane Harperin Luonnonvoimat. Tarina kantaa, olen loppusuoralla ja odotan jo ratkaisua. Viisi naista oli eksyksissä Australian erämaassa ja yksi heistä Alice on kadonnut.

 Upea marokkolainen karvalankamatto on SOL-pesulassa. Isä toi sen vuosia sitten matkalta. Matto on ollut alamökissä ja kaupunkiin tuotuani se haisi toden totta mökiltä. Käyn hakemassa sen ja samalla Jussille Tena-pesunestettä, jota kuluu pesulappunen ohella järkyttävän paljon. Kun asunto on myyty, palaan 35 euron tarvikepakettiin, niin ei tarvitse jatkuvasti pähkäillä, mitä puuttuu.

Anna lupaili eilen, että he tulevat jo illalla mökille ja hakevat minut huomenna. En ehdi tänään matkaan, sillä olen luvannut hoidella illan avajaiset Galleria Paperihuoneella. Luin huolellisesti läpi elokuun raumalaisen taiteilija Meri Pauniahon lehdistötiedotteen. Joudun nimittäin esittelemään hänet ja grafiikanpajan puolen näyttelyn asettajan ystäväni Ilman. Tästäkin selvitään, totta kai.

ke 3.8.2022

Minulla oli eilen vilkas kulttuuripäivä. Esittelin elokuun taiteilijat Merin ja Ilman ja annoin heidän itse kertoa taiteestaan. Vieraita oli sopivasti, samoin valkoviiniä. Ilmaa jännitti. Virallisen osuuden jälkeen hän rentoutui ja kysyi, mennäänkö jatkoille.

Suunnistimme Nooran viinibaariin, mutta se oli menossa kiinni. Jatkoimme Amarilloon ja joimme viinilasilliset. Olemme tykästyneet australialaiseen Chardonnayneen. Ilma tilaa aina päättäväisesti 24 senttiä enkä minä ole huonompi tässä lajissa. Kysyin Ilmalta, haluaako hän tulla katsomaan uutta kotiani. Ilma halusi ja ehdotin, että kutsumme myös Martin, joka oli luvannut viedä Ilman autolla kotiin. Tämä ei vastannut puhelimeen (se oli äänettömällä), joten kävimme soittamassa ovikelloa.

Martilla on kaunis asunto Goodmanin kupeessa. Se oli sisustettu hyvällä maulla. Tauluja oli runsaasti. Joimme lisää viiniä ja siirryimme sitten minun luokseni. Kiitos Sirpan ja Erkin vierailun, jääkaapista löytyi juotavaa ja blinitarpeet. Paistoin letut ja katoin pöytään sienisalaattia, mätiä, maustekurkkuja ja tuoretta hunajaa. Vieraat viihtyivät niin hyvin, että oli lähes puoliyö, kun he malttoivat lähteä.

Anna soitti, että he tulevat sittenkin vasta tänään. Lupasin blinikestit. Taikinaa on enää vähän, mutta kyllä siitä muutaman letun paistaa. Lähdemme mökille ja minä ajattelin viihtyä siellä vielä ensi viikonkin. Lii ja Kaizu ovat tulossa tiistaina tai keskiviikkona. Kesäteatterissa menee ”Mitä kuuluu Marja-Leena”. Hauskaa.

pe 12.8.2022

Mökillä oli mukavaa. Ehdimme tehdä Annan ja poikien kanssa kaiken, mitä olimme suunnitelleet. Kävimme Kankaisten tilalla vadelmatunnelissa ja Pyhän ristin kirkolla opastuskierroksella sekä Parolassa pizzalla. Jäin sunnuntaina yksin ja värjöttelin koleassa säässä. Maanantaina lämpeni ja pääsin taas keinulle lukemaan auringonläikässä shaali harteilla.

Lii ja Kaizu tulivat tiistai-iltana. Tarjosin tortilloja ja keskiviikkona lupaukseni mukaisesti uusia perunoita ja silliä. Bonuksena oli kantarellimuhennos. Löysin alatien ojan takaa hyvän sienipaikan.

Kävimme Visarannassa. Jussi pötkötti sängyssä ja ilahtui saadessaan tuoretta tiikerikakkua ja kirpeää keltaista Jaffaa. Kesäteatteriesitys oli riemastuttavan vauhdikas. Jäin sen jälkeen kaupunkiin.

Eilen oli joogapäivä – olen jo jatkoryhmässä (!) ja jalkahoitopäivä. Molemmat tuntuivat hyviltä. Lapsilla alkoi jo koulu ja Annalla työt. Lupasivat kaikki tulla viikonlopuksi Suvelaan, sillä helle on palannut. Sopii hyvin minullekin.

ti 16.8.2022

Helle jatkuu ja se tuntuu ihmeelliseltä. Lenkkeilen ja istun parvekkeella aamuisin ja iltaisin, päivällä siellä on liian kuuma. Vietimme ihanan kesäisen viikonlopun Suvelassa seitsemän hengen voimalla. Vain Laura ja Otso puuttuivat. Anna ja Miska kävivät kantarellimetsässä ja Miika pätki kaadetut puut moottorisahalla. Minä nautin kesäpäivistä keinulla ja ihailin kukkiin puhjenneita syysleimuja.

Sunnuntain huippuhetki oli, kun Miika kävi kytkemässä kaiuttimet pöytäkoneeseeni. Pääsin 32 vuoden viiveellä katsomaan ja kuuntelemaan kuvaamani videon ikimuistoiselta Sahalinin kuvausmatkaltamme. Hämmästelin, miten hoikka ja hyvän näköinen olin kuvissa. En ole koskaan pitänyt itseäni kauniina, mutta pakko oli myöntää, että kuvissa oli nuoruuden hehkua.

Reippailin eilen Visarantaan ja nautin kauniista ilmasta Jussin kanssa terassilla. Hänen kylmät kätensä lämpenivät hetkessä. Hoitajat kertoivat, että mies on ollut virkeä, kävellyt muutaman askeleen rollaattorilla ja uuden pyörätuolin myötä syö nykyään itse. Veljet Mikko ja Esko soittivat iltapäivällä. Kerroin, että Heikki-veli voi hyvin.

Minäkin voin hyvin, sillä helle sopii vartalolleni paremmin kuin koleat päivät. Viikkorutiinit alkavat toden teolla, sillä kuntosalikäynnit Tasapainoklinikalla käynnistyvät tänään. Olen valmis, sillä kaipaan haasteita. Olen yrittänyt venytellä päivittäin, mutta ei se ole kovinkaan tehokasta.

su 21.8.2022

Hämeen keskiaikafestivaali on yllättänyt. Aurinko on paahtanut jo kaksi päivää. Olin eilen täysin pyörryksissä, kun tarotpöytääni oli uskomattoman pitkä jono. Annoin 42 tarottulkintaa ja puhuin kuin papukaija samat ohjeet. Yllättävän moni ensikertalainen halusi markkinaelämyksen. Kaikki olivat tyytyväisiä. Pari puhkesi jopa kyyneliin vakuuttaen, että tulkinta osui sydämeen.

Minulla oli hauskaa, mutta olin illalla aika puhki, kun piti ennättää ennen kuutta vielä koronarokotukseen. Tiina-Katriina ja Reijo pitivät kangaspaloja suojanani, kun vaihdoin lennossa vaatteet. Näytti varmaan koomiselta. Pääasia, että ehdin. Neljäs rokote on nyt pistetty. Toivottavasti olen turvassa. Kaikki muut perhepiirissä ovat sairastaneet taudin, Jussikin. Minä olen ainoa dinosaurus, joka sinnittelen.

ma 22.8.2022

Olen kokenut suosion huumaa. En osannut kuvitella, että tarotpöytääni on käsittämättömän pitkä jono! Tiina-Katriina otti tilanteen haltuun ja jakoi iltapäivällä aikoja kymmenen minuutin välein. Ehdin muutaman kerran jopa venytellä. Ja useammankin kerran rynnätä hakemaan nurmikolta tuulen puuskan lennättämiä kortteja. Huvitti, kun uhkea tumma nainen istuutui vierastuoliin. Tunnistin hänen käyneen ennenkin. – Olen käynyt luonasi kolme kertaa ja saanut joka kerran Maljojen prinsessan, äitiyden kortin. Nyt minulla on kolme poikaa. Mies jännittää, miten tällä kerralla käy. No, prinsessaa ei nyt näkynyt, mikä taisi olla helpotus.

Kolmen päivän saldo oli 92 hyvää tarottulkintaa. Laskin, että olen juuri ansainnut hiki päässä äkkilähtömatkan hinnan. Ei minusta tiedä, vaikka lähtisin! Edellisestä ulkomaan matkasta on kulunut kaksi ja puoli vuotta. Kiehtova ajatus.

ke 24.8.2022

Tein sen. Selasin eilen äkkilähtötarjouksia. Olin kriittinen. Tutustuin vain Aurinkomatkojen ja Tuin tarjontaan ja valitsin kohteeksi Rodoksen. Ialyssos sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Rodoksen kaupungista. Olimme vuosia sitten Jussin kanssa Ixiassa, joka on kolmen kilometrin etäisyydellä lomapaikastani. Hotellin nimi on Barbie, herttaista.

Hintaa viikon matkalle tuli yhden hengen lisän ja lentokenttäkuljetuksen sekä buffetaamiaisen lisien kanssa 666 euroa. Ei halpa, mutta ei mahdoton. Olen aika lailla täpinässä. Lähtöön on kolme viikkoa aikaa. Ehdin hyvin hekumoida pelkällä ajatuksella!

ti 6.9.2022

Syksy on tullut ja ilmat koleita. Kesä loppui kuin seinään. Odotan kovasti aurinkolomaa. Asuntorintamallakin on toivonpilkahduksia. Forssalainen eläkeläispariskunta on kiinnostunut, kävivät katsomassa autotallinkin. Ovat vaan niin varovaisia, etteivät sitoudu ennen kuin oma on myyty. Mutta sormet ovat ristissä, sillä tällä viikolla toinenkin pariskunta on tulossa näytölle. Riitta sanoi, että hoidetaan tämä nyt kuntoon. Suostuin laskemaan hintaa, sillä ei ole kiva odotella viikosta toiseen, että jotain tapahtuisi.

Olen kotiutunut kaupunkiin ja viihdyn uudessa minikodissani. Tämä on niin oman näköinen, että ilahdun aina aamuisin, kun auringonsäteet valaisevat olohuoneen. Parvekkeella on syyskukkia ja sisällä uusia viherkasveja.

Olen kestinnyt Tiina-Katriinaa ja Reijoa kiitokseksi heidän panoksestaan keskiaikafestareilla. Myös taiteiden yö oli menestys. Emili jakoi jonotuslappuja grafiikanpajan takahuoneeseen. Mama Maddalena antoi tapansa mukaan vain hyviä ennustuksia. Huomaan olevani hyvä ja elämänläheinen korttien tulkitsija. Sain paljon kiitosta oikeaan osuneista sanoistani.

Viikkorutiinit ovat käynnistyneet verkkaisesti. Tasapainoklinikka ja jooga alkoivat jo pari viikkoa sitten, marttojen vesijuoksu ensi perjantaina. Lukupiiri aloitti eilen syyskauden. Keskustelimme vilkkaasti kesäkirjoista Passio ja Sinun Margot. Kaikki olivat pitäneet ja moni antoi jopa kuusi pistettä asteikolla 1-5. Syyskuussa luemme Etelä-Afrikasta kertovan kirjan Laiton lapsi.

Olen kirjoitellut aamuisin lähes kuumeessa tarinaa otsikolla Tarotkortit ennustavat intohimoa. Olen ladannut kaikki tunnemyrskyt ja nauttinut. Osallistun toiveikkaana Otavan nuortenkirjakilpailuun. Aikaa on vielä lähes kaksi kuukautta. Sivuja on jo tarpeeksi. Käyn parhaillaan tekstiä läpi huolella. Se on oikeasti hauska vaihe, kun voi lisäillä pikkutarinoita ja kuvausta. Taijan luovan kirjoittamisen pajan opit eivät ole menneet hukkaan.

Yllätyin iloisesti kuntosalitreenien jälkeen. Kerroin Ilmalle, että virkistystuokiomme sopii vasta viikon kuluttua, sillä lupasin mennä tänään katsomaan Jussia. Ilma soitti Martille, joka tuli hakemaan hänet upouudella kirkkaansinisellä autollaan. Kävelin Goodmanin pysäkille ja jäin odottamaan bussia, sillä en halunnut kävellä Visarantaan heti treenien jälkeen.

Sininen auto pysähtyi kohdalleni ja Ilma huikkasi, takapenkille. Menin kiltisti. Sain kyydin Visarannan ovelle asti ja ymmärsin olla kiitollinen. Lupasin järjestää tuota pikaa elokuvaillan luonani. Olen hehkuttanut Martille, että hän näkisi entisen esimiehensä Hannu Vilpposen iloisissa tunnelmissa Sahalinilla. Sitä ei voi jättää väliin, Martti kommentoi.

Jussi oli vuoteessa, televisio huusi täysillä ja mies oli umpiunessa. Hän heräili pikkuhiljaa, kun hoitaja toi meille molemmille kahvit (laihat) ja minä kaivoin repusta vaniljanmakuista energiajuomaa, banaanin ja tuoreen marttojen leipoman karjalanpiirakan. Soitimme Mikolle, joka hehkutti saamallaan valtavalla järvitaimenella.

Riitta soitti hetken kuluttua ja kertoi, että hänellä on hyviä uutisia. Kakkosperhe oli ihastunut Palokunnankadun asuntoon ja on valmis tekemään tarjouksen. Kysyin, mitä mieltä he olivat hinnasta. Riitta kertoi, että toinen oli ehdottanut 160 000, toinen jopa 170 000. Vastasin, että myyty! Riitta menee heidän kotiinsa torstaina auttamaan tarjouksen teossa. Olen liekeissä! kirjoitin WhatsAppin Perhepoppooseen.

to 8.9.2022

Tänään Jussin syntymäpäivänä ohjelmaa ja jännitystä riittää. Lähden kohta joogaan ja riennän reippaasti takaisin, sillä Lii ja Kaizu lupasivat tulla lounasaikaan. Vien heidät Pannuhuoneelle. Olisin toki voinut kokata itsekin, mutta ulkona syöminen on minullekin juhlaa. En todellakaan halua mennä yksin syömään.

Ostin eilen valkosuklaa-mansikkamoussetäytteisen kääretortun ja piccolopullot kuohuviiniä. Pakkaan matkaan oikeat lasit. Juhlimme todennäköisesti Jussin huoneessa Visarannassa. Terassilla on jo kylmä, sillä yöllä oli pakkasasteita.

Juhlinnan lomassa odottelen Riitan soittoa. Olen yrittänyt olla hehkuttamatta mahdollisella tarjouksella. Toivon todella, että kaikki menee hyvin. Spider pasianssi meni heittämällä läpi, hyvä enne. Hyväksyn kaikki hinnat, jotka alkavat 160 tuhannella. Jännittää.

Mietin, mitä oikeasti haluan tehdä, jos/kun rahatilanne paranee. Päältä pitää tietenkin maksaa Riitalle 4500 euroa välityspalkkiota ja osakkeiden myyntivoitoista kertyneet verot. Mutta sen jälkeen olen omillani. Miika saa vapaat kädet hoitaa Jussille kuuluvan puolikkaan. Remontoimme niillä rahoilla mökkiä. Siihen uppoaa rutkasti, sillä tekemistä riittää.

Entä minä? En oikeasti keksinyt muuta kuin että vien koko yhdeksän hengen joukkueemme virkistysmatkalle. Talvella Kanarialle? Ensi keväänä Välimerelle? Uusi kotini on kalustettu vimpan päälle. Tänne ei mahdu enää mitään. Uusia vaatteita? Parempaa ruokaa? Hemmottelua? No jaa, kaikkea kohtuudella. Yritän malttaa olla tuhlaamatta rahoja ennen kuin niitä on saatukaan.

ma 12.9.2022

Olisihan se pitänyt arvata, etteivät asiat kerralla onnistu. Ostajat halusivat tehdä vielä mittauksia remonttia varten. Heidän piti mennä perjantaina, mutta isäntä oli saanut sydänvaivoja ja katselmus siirtyi tähän päivään. Olen taas vatsanahka piukeana, vaikka Spider pasianssi menikin läpi.

Viikonloppu tuntui pitkältä, vaikka minulla oli hyvää seuraa. Anna juhli nelikymppisiä tyttöjoukkueella mökillä. Samu jäi Kauklahteen, mutta Miska ja Pipa tulivat minulle hoitolapsiksi. Laitoin Miskalla petin sohvalle, mutta poika hiipi viereeni moottorisänkyyn. Meillä oli lämmin yö. Pipa yritti pureskella aamuyöllä varpaita, mutta vedimme peiton tiukasti suojaksi.

Taidearttelin freskopaja käynnistyy tänään ja Vanajaveden opiston tiistaimaalarit huomenna. Kävin hakemassa pajalta maalauspohjia ja ostin Askartelukaupasta uudet akryylivärit. Entiset olivat päässeet kuivahtamaan.

Riitta soitti aamuyhdeksältä. Aavistin heti, että mittaukset eivät toteudu tänäänkään. Ehdin jo suunnitella, että haen piccolopullollisen kuohuviiniä ja nautin sen parvekkeella, jos kaikki menee hyvin. En hakenut. Ostajapappa oli joutunut sairaalaan. Ei silloin tehdä isoja päätöksiä, vaikka kuinka odotan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.