la 17.12.2022

TERASSIKELEJÄ ODOTELLESSA
Eilen mittari näytti -21 astetta, tänään -11 ja huomiseksi on luvassa plussaa. Odotan kauhulla liukkaita kelejä. Edessä on pitkä talvi.
Näyttelyni Galleria Paperihuoneella on tänään viimeistä päivää avoinna. Kaksi viikkoa on vierähtänyt nopeasti. Olen tavannut neitoperhojen myötä lukuisia tuttavia.
Tänään on juhlapäivä, kun Terttu ja Immo tulevat hakemaan tilaustyön. Jännittää, sillä he ovat nähneet sen vain valokuvassa. Vakuutin, ettei tarvitse lunastaa, jos se ei miellytä. En todellakaan pidä tilauksista, sillä ne aiheuttavat paineita. Kirjaston Puuteripölyä näyttely jatkuu loppiaiseen asti. Sen jälkeen en tiedä, mihin ryhdyn seuraavaksi.
su 18.12.2022
Taivas oli huikean sininen ja puut huurteessa, kun kävelin eilen gallerialle.

UPEA PAKKASPÄIVÄ
Terttu ja Immo tulivat vähän ennen sulkemisaikaa. Tilaustyö kelpasi, hyvä niin.

TILAUSTYÖ LÄHTEE JÄRVENPÄÄHÄN
Purku kävi todella nopeasti, kun apunamme olivat galleriatyöntekijät Julia ja Jonna. Reippailimme Tertun kanssa kirjaston kautta minun luokseni. Immo tuli autolla ja löysi parkkipaikan lähikadulta. Parkkipate vahtii vuorokadet ympäri Suomen kasarmin pihapiiriä, joten sinne ei kannata jättää autoa.

BLINI-ILLALLINEN
Tarjosin vieraille maljat ja ryhdyin blininpaistoon, sillä he eivät olleet syöneet aamupuuron jälkeen. Maukkaan illallisen jälkeen vetäydyimme sohvalle ja katselimme digitoituja kotivideoita. Immon perhe esiintyi ahkerasti vierainamme Espoon kodissa 1990-luvun kuvissa.
ma 19.12.2022
Sunnuntai oli puuhapäivä. Reippailimme porukalla aamiaisen jälkeen Lahdensivuntietä Visarantaan ja palasimme järven rannan kävelytietä Pannuhuoneelle lounaalle. Terttu ja Immo valitsivat listalta Vanajaveden kuhaa ja minä testasin punajuuririsoton. Hyvää oli.

KÄVIMME TERTUN JA IMMON KANSSA LAULAMASSA
Ehdimme sopivasti Hämeenlinnan kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Kirkko on täynnä ja tunnelma harras. Vieraat lähtivät iltapäivällä taulu mukanaan.

TILAUSTYÖ PÄÄSI UUTEEN KOTIIN
Sain illalla viestin otsikolla valmis. Terttu kiitteli, että värit sopivat sisustukseen. Projekti on nyt minun osaltani ohi ja hyvä niin.
ke 21.12.2022
Tänään on vuoden lyhin päivä ja samalla tulee tasan vuosi siitä, kun Jussi sai hoivakotipaikan Visarannasta. Hän muutti ensimmäisten joukossa. Saimme valita huoneen. Se sijaitsee lähimpänä päiväsalia, jossa asukkaat ruokailevat. Yksivuotisjuhlia omaisille ei järjestetty, sillä koronavaara on edelleen olemassa. Onneksi vierailut ovat sallittuja. Saimme taas muistutuksen maskin käytöstä.

JOULUKUKKIA
Olen viettänyt hiljaiseloa kotosalla, sillä ulkona on vesikeli ja jalkakäytävät liukkaat. Uskaltauduin kuitenkin kauppaan ja ostelin pieniä joululahjoja ja itselleni jouluiloksi kukkia. On outoa, kun päivittäiset harrastukset ovat tauolla. Olen katsellut täsmäohjelmia televisiosta ja lueskellut. Olen ostanut valmisruokia ja nukkunut aamuisin pitempään kuin aikohin.
to 22.12.2022
Aatonaatonaatto, menikö oikein? Olin liikkeellä jo aamupäivällä. Kävelin aluksi sohjossa ja myöhemmin sain suorastaan kahlata matkalla Visarantaan.

VESIKELI
Jussi nukkui, kun pääsin perille. Valot olivat päällä, samoin televisio. Hemmottelin häntä tuoreella rahkapullalla ja energiajuomalla. Mies oli hyvällä tuulella ja juttelikin pari sanaa. Lupasin, että joulunpyhinä vieraita tai siis tuttuja tulee käymään ahkerasti.
Tein radikaalin ratkaisun ja ostin joululaatikot valmiina. En halua hehkuttaa pientä uuniani kalliin sähkön aikana. Ostin kuohukermaa, jonka avulla päivitän ne herkullisiksi. Näin kuvittelen. Pakastimesta löytyi vielä pussillinen karvalaukkuja, joten Annan toivoma sienisalaatti toteutuu. Ostin myös kylmäsavulohta ja kirjolohenmätiä sekä smetanaa. Eiköhän näillä eväillä jouluateria synny.