grafiikan opettajana

su 15.1.2023

AKVARELLIMONOTYPIA – VASEMMALLA VEDOS, OIKEALLA PELTILAATTA

Ihastuin pari vuotta sitten akvarellimonotypiaan. Se on menetelmä, jossa kuva maalataan arabikumilla sivellylle pellille ja vedostetaan prässillä. Lopputulos muistuttaa enemmän akvarellia kuin grafiikkaa. Pintarakenteesta tulee mielenkiintoinen.

Menetelmä on kiinnostanut muitakin siinä määrin, että minua on pyydetty opettajaksi sekä Hämeen taidearttelin että Päivölän opiston tiloihin.

Aloitimme eilen arttelilaisten kanssa Parolantien työhuoneella. Oppilaita oli seitsemän ja viikon kuluttua tulee vielä toinen ryhmä. Päivä oli hauska, sillä tekniikka on helppo oppia. Yllätyksiä sattui, mutta se kuuluu asiaan. Jatkamme tänään. Annoin kotitehtäväksi miettiä erilaisia pinnoitteita ja kollaasitekniikkaa. Pelti taipuu moneksi.

TAMMIKUU ON OLLUT MÄRKÄ, HARMAA JA LIUKAS

Jatkoin eilen matkaa Visamäkeen. Jussi istui televisiohuoneessa katselmassa Uuno Turhapuroa. Minulla oli tuliaisina tuore omenaviineri ja energiajuomaa. Tuntui, että miehen posket olivat entisestään kaventuneet. Ei hän montaa sanaa sanonut. Vierailut ovat nykyään lähes yksinpuhelua.

KIITOKSET PEHMEÄSTÄ PAKETISTA

Hain paluumatkalla postista sisko Jaanan lähettämän paketin. Sieltä löytyi hänen omakätisesti kutoma ihanan pehmeä torkkupeitto. Kiittelin puhelimessa ja sanoin, että ajattelen häntä lämmöllä, kun vetäydyn sohvan nurkkaan.

ma 16.1.2023

Kurssi akvarellimonotypian merkeissä jatkui sunnuntaina. Kannustin kokeilemaan kollaasitekniikkaa. Tarjolla oli pellinpaloja, joita sai leikata muotoon. Pintaan voi liimata mitä vain tuomaan struktuuria, esimerkiksi pitsiä.

HULMUAVIA HELMOJA

Järjestimme päivän päätteeksi katselun. Kurssilaiset olivat ahkeria ja kekseliäitä. Sain kiitosta, että olin selkeäsanainen ja kannustava opettaja. Jatkan viikon kuluttua kakkosryhmän kanssa.

ke 18.1.2023

Yöllä oli satanut uutta lunta, mutta mittari oli plussan puolella. Kävelin loskakelissä Visarantaan. Auringonpilkahdus usean harmaan päivän jälkeen ilahdutti.

KIRKASTUVAA?

Jussi istui pyörätuolissa ja maisteli hyvällä halulla rahkapullaa, mandariinia ja energiajuomaa. Tarjosin huomisen Heikin päivän kunniaksi pienen rommipaukun. Juttelin Jussin fysioterapeutti Miian kanssa. Tämä vakuutti, että kaikki on hyvin ja Jussi nauttii jalkojen hieronnasta. Soittelimme veli Eskolle ja kyselimme Höykkylän kuulumisia.

Vietin iltapäivän päivystämässä gallerialla. Sitä iloa riittää huomennakin, sillä uusi galleriatyöntekijä ei ole vielä aloittanut.

su 22.1.2023

OPETTAJA TYÖSSÄ

VASEMMALLA VEDOS, OIKEALLA LAATTA, KASVOT MAALAAN MYÖHEMMIN

Grafiikanopettaja kiittää ahkeria kurssilaisia. Vietin jo toisen rattoisan viikonlopun Hämeen Taidearttelin työpajalla. Oppilaita oli kuusi ja kaikki innolla mukana. Muutama kunnianhimoinen kokeilukin onnistui yli odotusten. Opettajaa jännitti varmaan eniten.

TUULEN TUIVERRUS

Tein itsekin kokeiluja, miten väri käyttäytyy pellillä. Opettamisessa on se hyvä puoli, että aina oppii uutta. Esimerkiksi sen, jos haluaa vedostaa ensimmäisen päälle, ei kannata liottaa paperia, sillä akvarelliväri leviää. Suihkupullo toimii hyvin, kun on varovainen.

VIHREÄPUKUISET NEITOSET

Ensi viikolla joulutauko on ohi ja arkirutiinit edessä. Me paperihuonelaiset joudumme päivystämään galleriassa, sillä odottelemme vielä uutta työntekijää. Ehkä jatkan akvarellimonotypioiden hyvässä seurassa.

There is one comment

  1. Terttu ja Immo

    Heips Hyrylästä! Monotypia innoitti kommentoimaan, kun tässä Hyrylän Kerhon seinällä on myös monotypia -töitä. Ihan sievää jälkeä näköjään syntyy sillä tavalla. Kerho on muuten mainio lounas paikka. Mekin jo podettu joulun taudit ja lähdetty liikkeelle. Suvun synttäriputki tässä nyt menossa. Olemme tavanneet sukua ja viikonloppuna suuntaamme Tampereelle. Iloista vuoden alkua ja pysytään pystyssä💐

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.