ke 22.3.2023

RÄNTÄSADEPÄIVÄN ILO
Kun on ollut hyvä ihminen kohta kaksi kuukautta, on lupa hemmotella itseään. Onhan?

PENSASMUSTIKAT, TUORE ANANAS, PASSIONHEDELMÄ JA MANGO TUOVAT AURINGON TUULAHDUKSEN. UUSISSA MUUMIMUKEISSA ON VETTÄ JA VAHVAA KAHVIA.
Ostin kaupassa käydessäni eksoottisia hedelmiä ja tuoreen puna-ahvenfileen. Lumenen kasvovoiteet olivat tarjouksessa, ostin niitäkin.

MATKAPUVUSTONI
Nyt kun olen pudottanut painoa ja innostunut uimisesta, oli ihan pakko ostaa sopiva uimapuku. Edellinen lökötti ikävästi. Mukaan tarttui myös kesäpaita ja bikinit. Kelpaa nyt lähteä matkalle ja voihan näitä ihanuuksia käyttää mökilläkin.
Tällä viikolla on sattunut mukavia asioita. Vanajaveden opiston aulassa on esillä taideryhmien töitä. Kyseessä on myyntinäyttely. Ilahduin eilen, kun yksi maalauksistani sai punaisen täpän. Taiteilija kiittää. Toinen yllätys oli, kun Inkiväärikaupasta otettiin yhteyttä, haluanko tulla mukaan kaupunkitapahtumaan ensi viikon perjantaina tarotkorttien kera. Totta kai halusin.
pe 24.3.2023
Perjantaiaamu. Istun uimahallivirkeänä koneen ääressä ja odottelen rauhallista viikonloppua. Niuoriso kävi viikko sitten, joten olen nyt omillani. Käymme tänään ystävä Tiina-Katriinan kanssa lounaalla. Yksin en välitä mennä, mutta kun saan seuraa, se on ilo.

OLISI PITÄNYT OLLA SAAPPAAT
Kävin taas eilen Jussia katsomassa. Askeleita kertyi 14000, kun kävelin Visarantaan ja sieltä Kynäilijöiden tapaamiseen Paperihuoneelle ja sen jälkeen takaisin kotiin. Jussi oli päiväunilla huoneessaan. Hän jaksoi maistella hetken Lauran leipomaa piimäkaakkua ja pensasmustikoita, kunnes nukahti uudelleen. Minä rupattelin puhelimessa veli Eskon ja Arjan kanssa kuorsauksen säestyksellä.
Uusi kirjoitusaiheemme on haastava. Ensi kerran teema on muutoksen voima. ”Muutos voi olla hyvä tai huono, mutta paikallaan ei pysy kukaan”, näin Niko muotoili sen. Pidän haasteista ja kirjoitan yleensä vikkelästi. Tätä täytyy hetki miettiä.
Tarina syntyi spontaanisti. Tässä on minun versioni teemasta muutoksen voima.
Olen perustanut maalausateljeen keittiöön. Kevään valo on toiminut innoittajana. Maalaan mielelläni ohuita kerroksia, joiden pitää antaa kuivua ennen kuin voin jatkaa. Parveke on oiva paikka tähän tarkoitukseen.
su 25.3.2023

JEE, SISÄPIHA EI OLE ENÄÄ LIUKAS!
Ehdin jo iloita, kun pihapiirini on vihdoinkin sula. Kokkareinen jääpeite ja vesi sen päällä oli järkyttävän kamalaa. Ilo jäi lyhyeksi, sillä lumipyry pyyhkäisi illalla Hämeenlinnan yli. Nyt aamulla maa on valkoinen. Ei auta, kuin laittaa taas ulos lähtiessä piikkikengät jalkaan.
ti 28.3.2023
Lunta on pyryttänyt lähes tauotta. Kahlasin eilen Jussia katsomaan Visarantaan ja jatkoin matkaa kampukselle. Päivitimme tunnelmia luovan kirjoittamisen työpajassa. Miten ollakaan, lumi pöllysi lähes kaikkien tarinoissa.

VISAMÄKI OLI LUMIVALKOINEN
Tänään ohjelmassa on kävely Hätilään luottoparturi Terhin luo. Luvassa on taas punahehkuiset kiharat. Kävin viime viikolla luottojalkahoitaja Idan luona. Hiusten lisäksi myös varpaankynnet ovat kesäpunaiset. Kelpaa lähteä etelän matkalle!
Illan kohokohta oli Kino Tavastin klassikkoelokuvan Hissillä mestauslavalle näytös Bio Rexissä. Se oli kihelmöivän jännittävä.
