la 15.4.2023

WATERFRONTISSA
Hotellimme Commodore sijaitsee loistavalla paikalla aivan Waterfrontin satama-alueen tuntumassa. ”Punaiset portaat alas ja yksi tienylitys, niin olette perillä”, matkanjohtaja Reija-Liisa ohjeisti.

WATER SHED

AFRIKKALAISIA NAAMIOITA
Heti ensimmäisenä on hurmaava ostospaikka Water Shed, jossa afrikkalaiset myyvät paikallisia käsitöitä. Ostin taidekortteja ja persoonallisia mukeja. Yhden seeprakuvioisen, yhden leopardin ja yhden helmikanan. Kaikki itselle, tietenkin. Ne on pakattu tiukasti kuplamuoviin, joten päivitän kuvan myöhemmin.
Aloitimme Kapkaupunkiin tutustumisen keskiviikkona komeasti ihanan aamiaisen jälkeen. Tarjolla oli eksoottisia hedelmiä, mm. suosikkejani passionhedelmiä ja papaijaa sekä yllättäen tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita. Kokki taikoi kananmunista mitä vain keksi pyytää.

KAAPELIHISSILLÄ YLÖS
Pöytävuorella ei ollut pilvipeittoa, joten gondolihissi toimi. Ylhäällä oli runsaasti pensaskasvillisuutta, jota ei kasva missään muualla.

HUIPULLA EI TUULLUT

NÄKYMÄ ALAS KAUPUNKIIN

MATALAA KASVILLISUUTTA PÖYTÄVUOREN LAELLA

KIVET OLIVAT MAALAUKSELLISIA
Meillä oli runsaasti vapaa-aikaa kierrellä katsemassa luontoa ja upeita maisemia alas Cape Towniin.

VÄRI-ILOITTELUA

PÄÄSIN KUVAAN KELTAISEN TALON EDUSTALLA

VASTAVÄRIT

PAIKALLISIA HEDELMIÄ

PUISTOKÄVELYLLÄ

PÖYTÄVUOREN SILHUETTI
Kaupunkikiertoajelulla näimme tärkeimmät kohteet. Bo-Kaapin värikkäät talot olivat ihastuttavia, samoin trooppinen puisto.

WATERFRONT

TUOREITA MERENHERKKUJA ROSEVIININ KERA
Nautin retken jälkeen hyvässä seurassa huippuhyviä mereneläviä Waterfrontissa ravintola Four Quayn terassilla.

ETELÄKÄRJESSÄ
Torstain retki suuntautui Hyväntoivon niemelle. Reitti kulki vuoren kallioihin hakattua tietä aivan Atlantin rantaviivalla.

NÄKÖALAPAIKKA MATKAN VARRELLA

PAIKALLISIA KÄSITÖITÄ MYYNNISSÄ

KUKKIVA PENSAIKKO

STRUTSIFARMI
Matkanjohtajamme kertoi, että matala pensaikko palaa 10-15 vuoden välein salamaniskusta ja se edistää kasvullisuuden jatkumista. Mielenkiintoista.

YLLÄTYSTARJOILU OLYMPIAN TAPAAN
Eteläisimmässä kärjessä meitä odotti yllätys. Retkibussin tavaratilasta löytyi salakapakka! Tunsin olevani etuooikeutettu, kun katselin kuohuviinilasi kädessä meren kuohuja.

TYRSKYJÄ
Paluumatkalla kävimme lounaalla Simons townin kauniissa pikkukaupungissa. Saimme kummeliturskaa ja mureaa mustekalaa sekä juuressalaattia. Näimme muinaisten merimiesten suosikkikoiran patsaan. Kiusanhengeksi nimetty isännätön tanskandoggi seurasi miehiä junakyydillä Kapkaupunkiin ja varmisti, että he pääsivät kapakkakierroksen jälkeen turvallisesti takaisin.

NÄKÖALAPAIKALLA

PINGVIINIRANNALLA

PESÄNTEKOPUUHISSA
Yksi matkan kohokohdista safaripäivien lisäksi oli käynti pingviinirannalla. Otukset olivat kerrassaan hellyttäviä.

MAKEAA ELÄMÄÄ
Perjantaina meillä oli vapaapäivä, joka kului leppoisasti hotellin uima-altaalla ja Waterfrontissa shoppaillen.

AFRIKAN NORSU PAIKALLISEN TAITEILIJAN SILMIN

MATKALLA KAPKAUPUNGIN YÖHÖN
Läksiäisillallinen ravintola Karibussa oli herkullinen. Saimme alkuruuaksi rucolasalaattia ja pääruuaksi valitsin kalavaihtoehdon. Reija-Liisa suomensi oudon nimen rihmanilkaksi! Jälkiruokana oli jäätelöpallo ja kahvi-brandyvanukas. Jatkoimme illanviettoa vielä hotellin baarissa. Matkanjohtaja kehui ryhmäämme ja ihmetteli, kun kukaan ei valita mistään.

MAALAUKSELLINEN SARVIKUONO
Tänään on haikea lähtöpäivä. Se tarkoittaa pitkää yölentoa Kapkaupungista Istanbuliin ja siellä neljän tunnin odotusta seuraavaan koneeseen. Olemme Suomessa vasta aamupäivällä. Hyvä kuitenkin, sillä bussit Hämeenlinnan suuntaan kulkevat päiväaikaan parin tunnin välein.

NAAMIOITA
Olen tyytyväinen ja onnellinen, että uskaltauduin yksin matkaan. Ryhmämatka oli hyvä vaikkakin kallis vaihtoehto, sillä kaikki toimi loistavasti. Vaihdoimme Jaanasiskon kanssa viestejä, että lähdemme seuraavaksi yhdessä Kuubaan lomalle. Kiehtova ajatus. Saahan ihmisellä olla edelleen haaveita, saahan!