uusia unelmia, olen taas täpinässä

to 20.4.2023

TUOREIN UNELMANI VIE LOMAMUISTOIHIN CHIANG MAIHIN

Unelmamatkasta Etelä.Afrikkaan tuli totta ja olen äärimmäisen onnellinen, että uskalsin lähteä yksin. Pelkäsin, että olen vaivaksi muille, sillä olin matkan vanhin. Pärjäsin kuitenkin ainakin omasta mielestäni hyvin.

Minulla on vielä yksi haave tässä elämässä. Olen osallistunut ahkerasti luovan kirjoittamisen kursseille. Olen vakuuttanut itselleni, ettei minun tarvitse julkaista mitään, sillä tarinoiden kirjottamien on meditatiivista ja auttaa jäsentämään elämää.

Jossain sisällä on kuitenkin kipinä, että haluan vielä jättää kädenjälkeni muutenkin kuin omilla kotisivuilla sähköisessä muodossa. Seuraajia on, mutta vain muutamia. Olen tarjonnut kirjoituksiani huonolla menestyksellä suurille kustantomoille.

Sydämessä läikähti, kun Vesa Tompuri Aviador-kustantomosta otti yhteyttä ja tarjosi palvelukustannetta tarinastani Hotelli kanavan rannalla. Innostuin, vaikka kalliiksihan se tulee.

Hän ehdotti 300 teoksen painosta, mutta en syttynyt. Vastasin, että voisin kuvitella markkinoivani korkeintaan sata pehmeäkantista kirjaa. Hinta putosi mukavasti ja nyt olen menossa ensi viikolla neuvottelemaan projektista Liisankadulle Helsinkiin.

Oikoluin tarinan ja totesin sen kelvolliseksi. Olen hehkuttanut siinä minun ja Jussin parhaita lomakokemuksia Chiang Maissa. Myös alter egoni Mama Maddalena on vahvasti mukana tarotkorttien kanssa.

Jos kaikki menee hyvin, markkinoin innokkaasti uutta tulokasta! Jos ei mene, olen ainakin yrittänyt…

There are 2 comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.