pe 5.5.2023

KEVÄTVIHREÄÄ
Lämpimät kevätpäivät ovat muisto vain. Toukokuun alkuviikolla on ollut yöpakkasia ja päivällä pitää pähkäillä, mitä päälle. Jouduin ottaamaan eilen untavatakin esille, sillä päivä oli todella kolea.

UPEA ESITYS!
Reippailin illalla teatteriin katsomaan Satu Silvon hulvattoman esityksen Näkymätön nainen. Suosittelen.
Lähden tänään onnittelemaan syntymäpäiväsankari Lauraa Espooseen. Huomenna minulla on ilo nähdä Ulpun voimisteluesitys Tapiolassa. Ensi viikoksi on luvassa lämpenevää. Sitä odotellessa.
su 7.5.2023
Vietin nostalgisen viikonlopun entisessä kodissani Espoossa. Minun lisäkseni Lauran Tapsa-isä ja Marjut tulivat onnittelukäynnille.

LAURAN SYNTYMÄPÄIVILLÄ
Laura on kakkuleipurimestari. Saimme herkullista suklaajuustokakkua, jonka päällä oli kirpeitä vadelmia ja makeita pensasmustikoita. Vein tuliaisiksi tuoreen ananaksen ja täsmälahjaksi Lauralle pussillisen ruusukaaleja, jotka ovat hänen suosikkejaan. Lupasin nuorille vapaaillaan. He lähtivät siitä ilahtuneina gourmet illalliselle Leppävaaraan.

REIPPAAT PIPARILEIPURIT

VALMIIT PIPARIT, KUVASSA MYÖS HIENO OTSON TEKEMÄ PEILI, JONKA SAIN LAHJAKSI
Minulla ja lapsilla oli hauskaa, kun leivoimme kolme pellillistä pipareita ja katselimme Otso-karhun ja sopuleiden kohellusta.
Lauantaina meillä oli aikainen herätys, sillä Ulpun piti olla jo heti yhdeksän jälkeen Olarissa.

KEVÄTNÄYTÖS
Joimme kahvit ja seurasimme kenraaliharjoituksia ennen varsinaisen esityksen alkua.

ULPUN RYHMÄN TEEMANA OLI SIRKUSNUKET
Tunnin esitys oli loistava. Teemana oli sirkus ja esiintyjiä oli taaperoryhmästä lähes aikuisiin asti. Kaikilla oli näyttävät asut kimallusta unohtamatta.
Viikonloppuseikkailu jatkui, kun sain yhdeksänvuotiaan Visan seurakseni kotimatkalle. ”Kiinnostavampaa kuin autossa istuminen”, poika kommentoi, kun matkustimme junalla.
Hämeenlinnassa oli kaunis aurinkoinen ilta, kun saavuimme puoli viiden aikaan perille. Kävelimme kaupungin halki ja haimme S-Marketista herkkuja illaksi. Tänään meillä oli melkoinen haaste, kun tarvitsin kellarivarastosta materiaalia kirjaprojektia varten. Jouduimme kaivautumaan pohjalle asti, sillä tietenkin tärkeät mapit olivat alimmaisina. Olimme molemmat voipuneita, kun kannoimme kassikaupalla tavaraa ylös kolmanteen kerrokseen. Hissi oli epäkunnossa, joten pakko oli turvautua portaisiin.

VISA MALTTOI TUSKIN ODOTTAA, ETTÄ KIRPPARIT AUKEAVAT
Olimme puoli tuntia etuajassa Loitsun ovella. Onneksi Kotipizza oli auki.

AARRE
Löysimme pieniä aarteita. Visaa jäi polttelemaan täytetty orava, jonka hän lupasi tulla ostamaan seuraavalla kerralla. Hinta oli 55 euroa. Voi olla, että joudun lunastamaan sen varmuuden vuoksi. Poika kierteli sushilounaan jäljeen omia aikoja tutkimassa Suomen kasarmin aarteita.

ISÄ – POIKA SELFIE
Miika ajeli aamupäivällä Visarannan kautta Suvelaan. ”Mökille kuuluu hyvää, paikat kunnossa ja yksi hiiri loukussa. Lähden järvellä käymään.”

KAUSI AVATTU – PARI AHVENTA TULI
Kun Miika tuli illalla hakemaan Visaa, hän sai painavan kassillisen löytöjä kyytiin. Meillä oli oikein hauska mummi-pojanpoika päivä, joka huipentui – kuinkapa muuten – letunpaistoon.