ma 15.5.2023

VIHERRYSTÄ KOTIPIHALLA
Olen suhtautunut kepeästi kirjoitteluharrastukseen. Nyt huomaan odottavani kiihkeästi aamutuntien valoa, jolloin olen virkeimmilläni. Keittelen mukillisen vahvaa kahvia ja istuudun tietokoneen ääreen. Minulla on yhdistetty makuu- ja työhuone, joka toimii loistavasti. Ei yksi ihminen tarvitse paljon tilaa muuta kuin silloin, kun lapsikatras levittäytyy kaksiooni. He loikoilevat sohvalla ja matolla, valtaavat moottorisänkyni ja ottavat tietokoneen ja puhelimeni sujuvasti pelikäyttöön.
Visa totesi, että Hämeenlinnassa on mukavaa, kun mummi on niin rento.
Odotan kyllä mökkikautta, sillä siellä kaikilla on tilaa temmeltää. Pojat osaavat jo uida, joten minun ei tarvitse olla jatkuvasti huolissani, hukkuvatko he tai putoavat kiipeillessään pihatammessa. Tuorein haaste on, miten pitää Pipa-kissa sisällä, kun lapset unohtavat mennen tullen ovet auki. Tilava ulkohäkki hankittiin jo viime kesänä, mutta se pitäisi myös asentaa paikalle.

VIHERRYSTÄ MATKALLA VISAMÄKEEN
Kirjoitusurakkani on edennyt lähes vimmaisesti. Sivuja on tällä hetkellä 130. Arvelen, että se riittää, sillä taitossa siitä tulee lähes 200 sivua. Kansikuvakin on ilokseni hyväksytty. Mutta ei haittaa, jos kirjoitan lisääkin. Tasapainoilen asiatekstin, muistojen, hauskojen kommellusten ja dialogin välimaastossa.
Kuvaussihteeritarinat ovat tietenkin pääosassa, mutta otsikko ”Onko elämää Yleisradion jälkeen” on kiinnostava vastapaino nuoruusvuosille. Olen halunnut kirjoittaa myös Jussin sairastumisesta, sillä tiedän etten ole ainoa, joka tuskailee samassa tilanteessa.
ti 16.5.2023

ÄITIENPÄIVÄPIONIT AUKEAVAT VAUHDILLA
Yöllä satoi. Aamu oli mukavan raikas, sillä nukun ikkuna avoinna. Kävin taas tekstiä läpi eilisen luovan kirjoittamisen työpajan jälkeen. Opettajamme Taija Tuominen antoi hyvää palautetta ensimmäisistä sivuista. Se lämmitti.
Seuraava opettajani Niina Hakalahti on luvannut kommentoida seuraavia kymmentä sivua kesäkuussa Ahlmanin kurssilla. Sen jälkeen olen kustannustoimittajan mielipiteiden varassa. Luottolukijoitakin on ilmoittautunut neljä, josta olen hyvin kiitollinen. Laitan lapsen matkaan tuota pikaa, vaikka jatkan toki kirjoittamista edelleen.
Tänään on toiseksi viimeinen kuntosalitreeni ennen kesälomaa. Torstaina on kuntotesti, jossa edistystä verrataan aikaisempiin tuloksiin. Huh. Pitäisikö pinnistellä kotonakin.
ke 17.5.2023
Kävelin eilen kuntosalikäynnin jälkeen sateentihkussa Ilman kanssa tämän luokse Pellavatielle. Ihastelin vihreää pihapiiriä ja Ilman kaunista kulttuurikotia.

TARJOLLA KYLMÄSAVULOHELLA PÄÄLLYSTETTYJÄ SULHASPIIRAITA LISUKKEIDEN KERA
Nautimme valkoviiniä ja suolaisia tarjottavia. Meillä riittää keskusteltavaa taiteesta ja kirjoittamisesta. Kerroin projektistani ja kysyin varovasti, haluisiko Ilma tulla ystävä Marttinsa kanssa luokseni. Toivon, että Martti suostuu kertomaan työvuosistaan ja ilmapiiristä Moskovassa 1980-luvulla. Saan siitä loistavaa lisäväriä omiin tarinoihin Neuvostoliiton kokemuksiini.
Päivystin iltapäivällä ja olin tyytyväinen, kun osasin käyttää sujuvasti I Zettle maksupäätettämme. Sen hankinta oli tarpeen, sillä harvalla on nykyään käteistä mukana.
helatorstai 18.5.2023

PIHAPIIRINI ON JO HYVIN VIHREÄ
Kaupunki oli hiljainen, kun kävelin purevassa tuulessa aamuyhdeksäksi Tasapainoklinikalle. Mittarissa oli vain kuusi plusastetta. Testi kevätkauden päätteeksi kertoi, että kuntosaliharjoittelu on ollut tehokasta. Ilmoittauduin kesäkuun ajaksi kesäkurssille, mutta heinäkuussa toivon kuntoilevani mökkirinteessä ja sienimetsässä.