paperihuoneella on nyt omat nettisivut
Nettisivujamme paperihuone.com on synnytetty pitkään. Eivät ne vielä ole ihan viimeisen päälle valmiit, mutta aika kattavat kuitenkin. Kannattaa vilkaista. Meidät…
Nettisivujamme paperihuone.com on synnytetty pitkään. Eivät ne vielä ole ihan viimeisen päälle valmiit, mutta aika kattavat kuitenkin. Kannattaa vilkaista. Meidät…
Olen kirjoitellut ruokablogiin ruokamuisteluita sydämellä. Ajattelin, että niistä voi olla iloa läheisille pienen kirjan muodossa. Arvostan edelleenkin enemmän käsin kosketeltavia…
Jos ihmisellä on neljä pientä lastenlasta, saahan siitä nauttia. Valokuvaan pikkupoikia joka kerran tavatessamme. Tein vuosi sitten kesällä kirjasen, jossa…
Olen aina ollut innokas kirjoittelija, mutta nyt ylitin itseni! Olen kirjoitellut kymmenvuotiaasta asti päiväkirjoja ja myöhemmin tuokiokuvia arjesta ja juhlasta….
Meillä on ollut joulunpyhinä haastava projekti. Kaikki alkoi siitä, kun Jussi innostui muistelemaan, millaisia joulut olivat hänen lapsuudessaan 1950-luvulla. Elämä sodan…