puputorttu pääsiäiseksi

PUPUTORTTU

Pyöräytin vieraita odotellessa mahdollisimman yksinkertaisen punaherukka-rahkatortun.  Pohjana on kaupan lehtitaikinaa.  Se kupli uunissa 200 asteen lämmössä puolisen tuntia.  Jäähdytin komeuden parvekkeella ja koristelin sen huoneenlämpöisenä.  Se lienee virhe, sillä sabluunalla ja tomusokerilla synnytetty pupujussi suli kuin lumiukko auringossa.  Onneksi sokeria voi lisätä juuri ennen tarjoilua.

 

PÄÄSIÄISPASHA

Valokuvia selatessani silmiin sattui vuoden takainen kuva kovasti omatekoisen näköisestä pashasta.  Muistelen, että tein kevytversion, sillä yhdistelmä kuohukerma ja smetana hirvittää.  Olen toki käyttänyt kermaa, mutta smetanan olen korvannut creme fraisella ja rahkaa on runsaasti.  Ja makua oli, se maistui pääsiäisvieraillekin.  Kuvan kukkakimppu on Arjan ja Eskon tuliainen.  Vietimme silloin ensimmäisen kerran juhlapyhät uudessa kodissamme Hämeenlinnassa.

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.