VALONPISAROITA – akvarelli Normandiasta

hanhenmaksaa, sisälmyskeittoa ja ostereita

”Onhan rouva samaa mieltä, että hanhenmaksa on kasvisruokaa?”  Näin kysyi kohtelias tarjoilija hienossa ranskalaisessa ravintolassa, jossa olin Jussin avecina kansainvälisen työryhmän illallisilla.  Rouva oli samaa mieltä.  Pitihän kerran elämässä maistaa tällaistakin herkkua.  Jos totta puhun, mielestäni se maistui rasvaiselta maksamakkaralta.

Toinen ikimuistoinen ruokakokemus ranskanmaalta sattui Jaana-siskon au pair aikoina.  Olimme lounaalla pienessä bistorossa, sisko tulkkasi.  ”Tripes au vin blanc” oli hänen tietämyksensä mukaan jotain sisäelintä.  Veikkasimme maksaa tai munuaista.  Jussi tilasi annoksen mitään pelkäämättä. Hänen ilmeensä oli sanoin kuvaamaton, kun tarjoilija kantoi pöytään höyryävän keittolautasen.  Siinä uiskenteli suolenpätkiä ja mahalaukunpalasia.  Se taitaa olla niitä harvoja kertoja, kun Jussilta jäi ruoka syömättä.

Pariisissa vanhojen hallien tuntumasta löytyi pieniä äyriäisravintoloita, joita sisko suositteli kokeilemaan.  Hän ei itse päässyt mukaan tulkkamaan – ehkäpä hyvä niin.  Me tilasimme Jussin kanssa rohkeasti äyriäislajitelman.  Hiki tuli otsaan, kun saimme eteemme valtavan  annoksen rapuja, simpukoita ja ostereita.  Tarjoilijapoika kattoi pöytään kunnioitettavan kokoelman haarukoita, veitsiä ja erikokoisia piikkejä.  Päätimme että emme yritäkään arvata mitä niillä tehdään, vaan pyydämme apua.  Niinpä poika esitteli meille jokaisen työkalun.  Osterit hirvittivät, mutta niistäkin selvisimme runsaan valkoviinin kera.

Katselin ihaillen, kun myöhemmin illalla ravintolaan saapui vanha rouva .  Hän asettui tyylikkäästi kantapöytäänsä.  Tarjoilija kantoi hänelle välittömästi ison vadillisen ostereita.  Rouva nautti ne hartaasti hyvällä ruokahalulla.  Totesin, että meillä on vielä opettelemista päästäksemme samaan.

RANSKALAISTALOJA – akvarelli ja tussi

Keskellä kiireistä työelämää otimme Jussin kanssa vuorotteluvapaata.  Vietimme ensin pari kuukautta reppuretkellä Thaimaassa.  Sen jälkeen oli vuorossa autoretki halki Euroopan.  Yksi parhaista ruokamuistoista osui Välimeren rannalle ranskalaiseen pikkukaupunkiin.  Oli toripäivä.  Päätimme ostaa piknik-eväät mukaan matkatessamme kohti pohjoista.  Leiriydyimme lounasaikaan vihreälle niitylle ja kuumensimme torilta ostamamme simpukka-annoksen retkikeittimellä.  En muista toista niin onnistunutta valmisruokaa, kuin se oli.  Simpukat oli kypsennetty runsaassa kerma-voikastikkessa.  Maku oli kohdallaan.  Rapea patonki ja maalaisjuusto täydensivät nautinnon.

LYONS-LA-FORET – akvarelli

Tuorein ruokakokemuksemme on muutaman vuoden takaa Normandiasta.  Osallistuimme Jussin kanssa maalausleirille hurmaavassa pikkukaupungissa Lyons-la-Forêtissa.  Olen ennenkin todennut, että taiteen harrastaminen ja gourmetruokailu on huikea yhdistelmä.  Opiskelimme aamuisin kieltä ja kulttuurihistoriaa, päivällä retkeilimme lähiseudulla ja maalasimme ahkerasti ulkosalla.

Iltaisin kokoonnuimme kartanohotellin pitkään pöytään.  Nyt todella ymmärsin, mitä tarkoittaa, kun syödään pitkän kaavan mukaan.  Alkusalaatin ja keiton jälkeen meille tarjoiltiin pääruoka, sitten saapui juustokärry ja lopuksi vielä leivoskärry.  Talon viinit kuuluivat puolihoitomme hintaan.  Herkuttelun päätti espresso ja lasillinen calvadosta.  Aikaa tähän kaikkeen kului reippaat kaksi ja puoli tuntia.  Sen jälkeen ei jaksanut muuta kuin köllähtää masun viereen nukkumaan.  Ja seuraavana iltana herkut maistuivat taas.