bangkokin sykkeessä

ke 24.4.2013
ensimmäinen Bangkok-päivä

Olipa hauska palata muutaman vuoden tauon jälkeen tutuille kulmille.  Asumme Khaosan Roadin tuntumassa vanhassa Royal hotellissa.  Siinä on menneen maailman charmia, vaikka parhaat päivät ovat ohi.  Niin on tietysti meiltäkin.  Paitsi Otso-pojalta, joka katselee suurta maailmaa silmät pyöreinä.  Hän on ehtinyt hurmata heti ensimmäisenä päivänä ympäristönsä.  Paikalliset vilkuttavat ja Otso lähettää lentosuukkoja. 

LENTOKONEESSA RIITTI TUTKITTAVAA

Matka sujui paremmin kuin uskalsimme toivoakaan.  Lento oli lähdössä tunnin myöhässä.  Koneen pyörä vaihdettiin ja jarrut korjattiin.  Mutta kun pääsimme ilmaan, kaikki oli hyvin.  Kasvisruoka oli maittavaa, mikä on saavutus sinänsä.  Otso sai unikopan, joka oli pieni ja turvallinen.  Hän taisi nukkua yön meistä parhaiten.  Minä olin hyvä kakkonen.  Muut vain torkkuivat.

OTSO NUKKUI MAKEASTI

Saavuimme paikallista aikaa aamukahdeksalta perille.  Suomessa kello oli silloin aamuneljä.  Päivä on vierähtänyt levon merkeissä.  Hotelliin päästyämme Lauralla oli neljä toivomusta: saisinpa vettä, ruokaa, suihkun ja unta.  Lupasin, että kaikki järjestyy.  Jussi ja minä vietimme lounaan jälkeen iltapäivätunnit altaalla.  Naapurihuoneessa on hiljaista.  Siellä koko porukka on hyvin ansaituilla päiväunilla. 

Iltakuudelta oli miellyttävän pehmeä keli.  Taivas oli ystävällisesti pilvessä.  Otso pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa uutta uimapukuaan.  Altaan vesi oli vain hiukan viileämpää kuin ilma.  Isin kanssa oli turvallista pulata, vaikka vähän jännittikin.

HOTELLIN ALTAALLA

Pimeän tultua teimme retken Khaosanin hulivilinään.  Tarjolla oli ihmeitä, joita ilman ei voi olla.  Kuten laservaloja ja rastalettejä ja puisia sammakkosoittimia.  Nyt Miika ja Otso voivat vinguttaa sammakkoa mennen tullen. 

LAURA JA OTSO OVAT ENSIKERTALAISIA KHAOSANILLA

SAMMAKKOSOITIN KÄVI KAUPAKSI

Pysähdyimme illalliselle tunnelmallisten lyhtyjen valaisemalle sivukadulle.  Maistoimme matkan ensimmäiset thaicurryt.  Maku oli hyvä mutta tulisuus oli turistitasoa.  Koh Samuilla saamme takuuvarmasti aidompia.  Otso simahti paluumatkalla rattaisiin.  Päivä oli pitkä ja jännittävä.

 

to 25.4.2013
toinen Bangkok-päivä

Hotellin buffet-aamiainen oli juuri niin hyvä kuin muistinkin.  Tarjolla oli sekä länsimaisia että aasialaisia ruokia.  Oli ilo nauttia tuoreita hedelmiä, paahtoleipää ja munakasta, kahvia, tuoremehua, vaahterasiirapilla maustettuja pannukakkuja sekä paistettua riisiä.  Otsolle maistui riisipuuro marmeladin kera sekä munakokkeli.  Tuorepuristettu appelsiinimehu oli herkkua, samoin pikkubanaanit.

LÄHDÖSSÄ PÄIVÄRETKELLE, MITTARISSA +37 ASTETTA

Täysin kylläisinä lähdimme päiväretkelle.  Miika ja Laura suunnistivat Wat Pohon katsomaan lepäävää buddhaa.  Minä, Jussi ja Otso teimme rattaiden kera retken Chao Praya-joen varteen. 

NÄKYMÄ CHAO PRAYA JOEN RANNALTA

OTSO NÄKI PUISTOSSA MUURAHAISIA JA PIKKULINTUJA

Jussi kävi parturissa – niin kuin aina Aasian matkoillamme.  Paluumatkalla istahdimme Khaosanin tuntumaan nauttimaan välipalaa.  Hotellilla laitoimme hikisen pojan kylpyammeeseen.  Hän peuhasi pallon kanssa siihen asti, kun isi ja äiti kotiutuivat.

OTSO OTTI ILMASTOIDUSSA PARTURISSA TORKUT

Vietimme iltapäivätunnit hotellin altaalla.  Illalla kävimme Jussin kanssa shoppailemassa.  Minä sain uudet sandaalit 400 bahtin tarjoushintaan (=10 euroa) ja Otso vaaleansinisen potan 180 bahtilla.  Jussi piirsi myyjätytöille kuvan, mitä halusimme.  Nyt he osaavat sanoa sujuvasti seuraaville asiakkaille ”potta”.   Tapasimme nuorison kanssa ruokakadulla.  Otso nukkui rattaissa, kun me herkuttelimme kevätkääryleillä, mustekalalla, katkaravuilla sekä valkosipulikalalla.  Ilta oli pehmeän lämmin ja täysikuu hohti pienen pilviverhon takaa, kun kävelimme hotellille.  

VENERETKELLÄ

pe 26.4.2013
kolmas Bangkok-päivä

”Tänään voisimme lähteä veneretkelle”, Jussi ehdotti.  Hinta tunnin kierrokselta joella ja klongeilla maksoi meiltä neljältä 1000 bahtia (=25 euroa).  Kun pitkähäntäveneen moottori pärähti käyntiin Otso parahti itkuun.  Mutta kun kyyti tasaantui ja mukava tuuli vilvoitti, poika nukahti saman tien.  Oli hauska katsella kanavan varren asutusta.  Rantamökkien verannoilla kukki värikkäitä bougainvillejä.  Muutama kaupustelijavene kävi tervehtimässä. 

KAUPPA KÄY JOELLAKIN

Olimme oikein tyytyväisiä retkeen, kunnes rantauduimme laituriin.  Rappusia ei ollut, vaan meidän piti kavuta veneen laidasta ponnistaen ylös korkeuteen.  Kippari veti minut ylös vahvoilla käsillään.  Ei siinä mitään, mutta laiturille päästyäni pompin kuin aropupu ennen kuin sain sandaalit jalkaan.  Aurinko oli paahtanut tasanteen tulikuumaksi.  Siitäkin selvittiin ja kunnon lounas rauhoitti kummasti.  Maistelimme taas curryja ja Otso pisteli paistettua riisiä ja tofua poskeensa. 

JALKAKYLPY KALA-ALTAASSA

Illan kohokohta oli fish spa eli jalkakylpy kala-altaassa.  Pikkukalat näykkivät kuollutta ihoa hyvällä halulla.  Se oli aivan uusi elämys matkakokemustemme sarjassa.

 

la 27.4.2013
matkapäivä, lento Bangkok Airwaysilla Koh Samuille

Otson ihailijakerho näppäili aamiaisella kännykkäkameroilla kuvia poikasesta.  Otso oli aivan ihastuksissaan, kun sai suukkoja mennen tullen.  Isi ja pappa näyttivät aiheellisesti kateellisilta. 

OTSON IHAILIJAKERHO

Suoriuduimme ennen puolta päivää ja ennen pahimpia ruuhkia matkaan.  Olimme varanneet hotellin minibussin tingittyyn 700 (noin 18 euroa) bahtin hintaan.  Vajaan puolen kilometrin päässä hotellilta auto teki stopin.  Kuljettajapoika yritti saada sen käynnistyskaapeleilla henkiin.  Ei onnistunut.  Päädyimme lopulta jatkamaan matkaa kahdella taksilla.  Onneksi olimme varanneet runsaasti aikaa.  Niinpä ehdimme lennolle ja olimme tuota pikaa perillä.  Matka kesti vain 45 minuuttia.

AUTOMME SAMMUI MONUMENTIN KOHDALLA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.