
KOTIRUOKAA KOTISUOMESSA
Näitä kaikkia teki mieli, kun palasimme neljän viikon etelän lomalta. Kun matkalaukut oli purettu, pyykit pesty ja koti saatu taas kuntoon oli herkuttelun aika. Jussi paistoi silakat voissa. Minä tein mehukkaan perunamuhennoksen kermamaidon ja sipulin kera. Höyrytin väriläiskäksi ruusukaaleja. Matkalta ostetut tarjoilulautaset pääsivät heti käyttöön. Meillä kaikki astiat ovat käyttötavaraa. Pienissä tiloissa ei ole mitään järkeä säilytellä juhla-astiastoja.

RUUSUKAALIMUNAKAS
Tähteeksi jääneistä ruusukaaleista syntyi maukas munakas pikkutomaattien ja vahvan juuston kera.
Jouluruokamietteitä
Joulun läheisyys tuntuu vain hyvältä. Minulla ei ole paniikkia, sillä vietämme joulunpyhät Jussin kanssa kahdestaan mökillä. Suunnitteilla on runsas kalapöytä ja perinteiset joululaatikot sekä Iberian kinkkua. Teen imelletyn perunalaatikon ja porkkanalaatikon itse, lanttulaatikon ostan ja piristän sitä kermatilkalla. Sen lisäksi jouluumme kuuluu rosolli, haudutettu punakaali, purkkiherneet, kirpeä mustaherukkahillo ja jälkiruuaksi luumukermarahka sekä tietysti pienimuotoisesti leivonnaisia. Voisin tehdä jouluksi vaikka piimäkaakun, siitä kyläilemään tuleva nuorisokin pitää.