herkkuperunat katkarapu- ja salaattijuustotäytteillä

AINEKSET HERKKU-UUNIPERUNOIHIN

AINEKSET HERKKU-UUNIPERUNOIHIN

Kun on syönyt lomamatkalla neljä viikkoa riisiä ja nuudeleita, perunakaipuu oli jo suuri. Kokeilimme kerran Koh Samuilla uuniperunaa juustotäytteen kera, mutta se maistui omituiselta.

Hain kaupasta kauniinpunaisia rosamunda-perunoita.  Pesin ne, käärin folioon ja kypsensin uunissa 225 asteessa runsaat puoli tuntia.  Perunat olivat pieniä, mutta ne vaativat siitä huolimatta lähes tunnin kypsymisajan.

 

HERKKUPERUNAT MAISTUIVAT HERKULLISILTA

HERKKUPERUNAT MAISTUIVAT HERKULLISILTA

Katkaraputäytettä varten sekoitin kevytsmetanaan salottisipulia, hienonnettua purjoa, tuoretta tilliä sekä kypsää avocadoa.  Maustoin rouhitulla pippurilla, meri- ja valkosipulisuolalla sekä puolikkaan limen mehulla.  Lisäsin sulaneet ravut ja tarkistin maun.

Kuutioin salaattijuuston (jota ennen fetaksi kutsuttiin) ja viipaloin kirsikkatomaatit.  Kuumensin ne kevyesti oliiviöljyssä pannulla runsaan purjosipulisilpun sekä viipaloidun vihreän paprikan kera.  Tein perunoihin viillon ja täytin niistä kaksi kylmällä katkaraputäytteellä, toiset kaksi lämpimällä fetajuustolla.  Maut täydensivät mukavasti toisiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.