katkarapu-chilirisotto
Poikamme Miika kasvattaa hienoja chilejä. Sain niitä kotiinviemisiksi Otson syntymäpäiväjuhlilta. ”Kokojärjestystyksessä, pienin on miedoin”, sain ohjeeksi. Olisin arvannut päin vastoin. Anna…
Poikamme Miika kasvattaa hienoja chilejä. Sain niitä kotiinviemisiksi Otson syntymäpäiväjuhlilta. ”Kokojärjestystyksessä, pienin on miedoin”, sain ohjeeksi. Olisin arvannut päin vastoin. Anna…
Vaikka thairuoka ei kuulukaan perinteiseen suomalaiseen pääsiäiseen, meillä se kuuluu. Tarjoan mielelläni vieraille elämyksiä. Thairuoka kuuluu niihin. Käytin curryn valmistukseen…
Yksi vakiotuliainen Aasian matkoiltamme on currytahna. Olen tykästynyt keltaiseen massaman curryyn, joka on maukasta mutta ei liian tulista. Sen innoittamana…
Konstailematon kotiruoka maistui taas viikon lomamatkan jälkeen. Keittelin kattilallisen kierrepastaa ja sulatin pussillisen katkarapuja. Kuullotin pannulla kaksi salottisipulia, kaksi valkosipulinkynttä,…
Kun on syönyt lomamatkalla neljä viikkoa riisiä ja nuudeleita, perunakaipuu oli jo suuri. Kokeilimme kerran Koh Samuilla uuniperunaa juustotäytteen kera,…
Kevytviikot eivät tarkoita pelkästään kaalikeiton syömistä. Tarkistin jääkaapin. Mitä syntyy puolikkaasta fenkolista, parista porkkanasta ja perunasta sekä ylikypsistä tomaateista? Maukas…
Valmistan mökillä tosi usein salaatteja iltapalaksi. Tämä siksi, että muuten teemme voileivän toisensa perään eikä se tiedä hyvää vyötärölle. …
Teimme aurinkoisessa kevätsäässä reippaan parin tunnin kävelylenkin. Sen jälkeen kalasoppa maistui. Minulla oli pakastimessa valmiiksi keitettyä kalalientä. Jussi paloitteli Norjan…
Yksi kestosuosikkimme on kypsä avocado. Se sopii mainiosti ruisleivän päälle sekä tietysti salaatteihin. Erinomaisen hyvä makuyhdistelmä on avocado –…
Luin hiljattain artikkelin, miten hyviä ruokakuvia otetaan. Tärkeintä on hyvä valo, mielellään luonnonvalo. Se on kyllä talvikuukausina hakusessa. En halua…