lasagne

LASAGNEVUOKA ON VALMIS

En muista koska viimeksi olen kokannut lasagnea.  Nyt kun Anna, Samu ja Miska ovat täällä Hämeenlinnassa talvilomalla, hemmottelen heitä mielelläni.  Lasagne oli yksi Annan lapsuudenherkuista.  Olen tehnyt kasvisversioita siihen aikaan, kun nuoret olivat vegaaneja.  Nyt ostin kanajauhelihaa soijerouheen sijasta.

 

LASAGNEAINEKSET

Näin sen tein.  Valmistin kaksi kastiketta.  Valkokastikkeen tein oikein kuohukermaan ja jauhelihakastikkeeseen lisäsin salottisipulia (hyvin pieneksi silputtuna), paseerattua tomaattia ja yrttisuolaa.  Soijakastike ja ketsuppi antoivat lisäpotkua.

 

VALKOKASTIKE JA JAUHELIHAKASTIKE OVAT KYPSYMÄSSÄ

Ladoin uunivuokaan kerroksittain lasagnelevyjä ja molempia kastikkeita.  Päälle tuli vahvaa juustoraastetta.  Paistoin 200 asteisessa uunissa 40 minuuttia.  Voin vakuuttaa, että paistois maistui mainiosti meille aikuisille, mutta poikaset olivat edelleen sitä mieltä, että spaghetti on parempaa.

There is one comment

  1. Arja

    Tekemäni lasagne naudan paistijauhelihaan tai lampaan jauhelihaan on Inton ja Ilman herkkuja ja maistuu muillekin. Saavat sitä usein. On hyvä valmistaa odottamaan missä milloinkin olemme kun vaan tiedän porukan tuloajan.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.