tomaatit pitävät kypsennyksestä

TOMAATINPUNAISTA

Luin artikkelin, jossa varoitettiin syömästä kuutta vihannesta raakoina.  Ne olivat parsakaali, munakoiso, raparperi, peruna, punaiset kidneypavut ja tomaatti.

”Cornellin yliopiston julkaiseman tutkimuksen mukaan kehomme pystyy sulattamaan enemmän lysopeeniä kypsistä ja valmistetuista tomaateista.  Lysopeenia on tomaattien punainen väriaine, jolla on todettu olevan paljon hyviä vaikutuksia kehoissamme. Tutkimusten mukaan runsaan lykopeenin saanti on suojannut ihmisiä syöpä-, sydän- ja verisuonitaudeilta.  Siksi parhaan tuloksen saatkin siis valmistalla tomaateistasi vaikkapa herkullista kastiketta tai keittoa.”

 

TUORETOMAATTIKEITTO

Meillä sattui olemaan kotona runsaasti tomaatteja.  Niinpä päätin valmistaa niistä tuoretomaattikeiton.  Kiehautin tomaatit ja kalttasin ne.  Pilkoin suuren keltasipulin ja lohkoin pari perunaa sekä palan tuoretta inkivääriä.  Keitin ainekset kypsiksi ja soseutin sauvasekoittemella.  Maustoin soijakastikkeella ja rouhitulla mustapippurilla.  Lisäsin tilkan kuohukermaa, joka ei olisi ollut ollenkaan välttämätöntä.  Se antoi kuitenkin ylellistä pehmeyttä.

Koristelin tuoreilla sipulinvarsilla ja basilikalla.  Tarjosin raejuuston kera.  Hyvää, sanoi kokki-Leena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.