Helmi ja Joonatan loikoivat sängyn päällä. Televisio oli auki, mutta ohjelmat eivät kiinnostaneet kumpaakaan.

-Mitä tehtäisiin? Minua nukuttaa, mutta voisit kertoa taas jotain jännittävää.

-Mitähän se olisi?

-En nyt halua kuulla prinsessoista enkä lastentarhasta. Kerro jokin ihan uusi juttu.

-Voisin kertoa sinulle afrikkalaisista markkinoista. Tiedätkö, että siellä on myynnissä salaperäisiä taikakaluja?

-Vau, voidaanko käydä siellä sitten kun mennään safarille?

-Käydään nyt ensin ihan vaan mielikuvituksen siivin.

Tangerin torilla oli vilkas hyörinä. Sadunkertojat houkuttelivat asiakkaita. Käärmeenlumoojat loihtivat kaihoisia säveliä huiluistaan. Käärmeet huojuttivat päitään musiikin tahdissa. Myynnissä oli naamareita eri puolilta Afrikkaa. Nuori Mohamed-poika katseli tarjolla olevia taikakaluja kaihoisasti. Hänellä oli ikävä Ebony-sisartaan. Hän ei uskonut, että tämä oli hukkunut laivan haaksirikossa kaukana pohjoisessa. Kukaan sukulaisista ei tiennyt muuta kuin sen, minkä olivat lukeneet paikallisesta sanomalehdestä. Sen tietojen mukaan lähes kaikki pakolaiset olivat menehtyneet.

Orpopoika Mohamed oli säästänyt viikkorahojaan jo useamman kuukauden. Jos löydän taikakalun, jonka avulla saan tietoa siskosta, käytän siihen joka killingin.

-Tulkaa ostoksille, täällä on tarjolla kaikkea, mitä halajatte. Halvat hinnat, täysi takuu. Mohamed meni uteliaana lähemmäs.

-Haluaisin taikapuhelimen, jolla voisin soittaa sisarelleni.

-Tulit oikeaan paikkaan poikaseni. Kas tässä, langaton ihmepuhelin. Sinun tarvitsee vain keskittyä ajattelemaan henkilöä, jolle haluat soittaa. Jos hän on samalla aaltopituudella, saat yhteyden. Eikä se maksa mitään. Siis yhteys. Puhelin toki maksaa. Paljonko sinulla on rahaa?

Mohamed oli niin innoissaan, että laski säästörahansa tiskille.

-Jaaha, juuri sopivasti. Minä saan rahat, sinä saat puhelimen. Onnea matkaan. Kauppias hykerteli. Helppoa rahaa. Tässähän voi vaikka rikastua.

Mohamed otti painavan kapineen käteensä. Toimiikohan tämä vai oliko häntä huijattu. Hän laittoi silmänsä kiinni ja ajatteli kiihkeästi pikkusisartaan.

Kotilinnassa Ebony tunsi outoa kutinaa. Hänen korvissaan surisi.

-Sisko Ebony, täällä veljesi Mohamed, kuuletko minua? Ebony pomppasi kesken unia sängystä.

-Kuulen, näenkö unta, oletko se sinä Mohamed?

-Olenpa hyvinkin, soitan Tangerista. Oletko pelastunut haaksirikosta? Missä sinä olet? Ebony purskahti itkuun.

-Veli, tule tänne, olen Satulinnassa. Täällä on tilaa sinullekin. Saamme pannukakkuja ja täällä on paljon kavereita.

-Miten minä sinne pääsen?

-Soita minulle uudelleen. Kysyn Mama Maddalenalta. Hän kyllä järjestää matkasi.

Ebony lähetti heti aamulla kirjekyyhkyn Maman luo. Kyyhky palasi illalla viesti nokassaan.

-Veljesi matka on järjestetty. Hän saapuu linnaan parin päivän päästä. Voitte järjestää tervetulotilaisuuden.

Ebonyn riemulla ei ollut rajoja. Hän riensi kertomaan Ellinooralle ihmeellisestä tapahtumasta. Elli oli ottanut Ebonyn omaksi suosikikseen. Hän hemmotteli tyttöä häpeämättä.

-Järjestämme kunnon lettukestit. Kipaise kertomaan Kokki Kekäleelle, että saamme kunniavieraan.

Mohamed saapui lentorahtina. Hän oli päästään pyörälle hypätessään laskuvarjolla pihaan. Lapset hurrasivat. Tämä oli Tapaus.

-Kaikki syömään, saatte vastapaistettuja räiskäleitä ja mansikkahilloa. Mohamed ja Ebony halasivat. Ellinoora niiskutti. Minulla on paikka vaikka kuinka monelle adoptiolapselle. Niitä kun näyttää tipahtelevan taivaaltakin.

-Tuo oli hyvä veto. Ebony löysi veljensä. Aiotko keksiä muillekin sukulaisia?

-En taida. Heillä on nyt hyvä olla Ellinooran hoivissa. Sitä paitsi he ovat jo kohta kouluiässä. Laitanko heidät kyläkouluun, vai hankinko kotiopettajan?

-Eikö Roope voisi opettaa?

-Se ei taida onnistua. Roopella ei ole koulutusta. Mutta voisin hankkia heille jonkun tehopakkauksen.

-Älä ihmeessä. Kyläkoulu kuulostaa ihan hyvältä.

Tarina jatkuu – luku 27