pe 27.3.2020

Näin se on. Olemme nyt 14 päivää karanteenissa Thaimaan matkan jälkeen. Onneksi tämä linna on keskellä Hämeenlinnaa ja ympärillä on loistavat ulkoilumahdollisuudet. Lenkkeilemme päivittäin linnanpuistossa ja Vanajaveden rantareitillä. Kotona vietämme hiljaiseloa.


Minulla on loistava tilaisuus keskittyä kulttuurihistorian tehtäviin. Luettavana on kaksi paksua kirjaa sekä netissä vielä yksi. Pidän niistä tehtävänannon mukaisesti pohdiskelevaa lukupäiväkirjaa. Siinäpä haastetta.
Hämmästelin, kun facebookissa oli runsaasti nallenkuvia. Sekin selvisi: Maailmalta liikkeelle lähtenyt nallejahti kerää suosiota myös Suomessa. Tarkoituksena on piristää ja aktivoida lapsia, jotka eivät pysty tällä hetkellä leikkimään pihalla ja puistoissa kavereidensa kanssa.

Pengoin lelulaatikkoa. Miska-kulta oli jättänyt nallen mummille täysihoitoon. Nyt se pääsi ikkunalle.
su 29.3.2020
Olen vaihtanut puhelimessa ja tekstiviesteillä kuulumisia ystävien kanssa. Jos jotain hyvää tämä karanteeniaika on tuonut, se näkyy ihmissuhteissa. On tullut tunne, että välitämme oikeasti toistemme hyvinvoinnista.

Matkalaukut on tyhjennetty ja pyykkiin joutuivat kaikki matkavaatteet, oli niitä pidetty tai ei. Matkan aikana maalaamani akvarellit olivat selviytyneet matkalaukun pohjalla hyvin.

Viimeistelin ne eilen. Liimasin pienimmät korttipohjille. Kaikki muut, jotka kelpuutin, pääsevät aikanaan kehyksiin.

Kun elämä rauhoittuu, voin ripustaa prinsessanäyttelyn grafiikanpajan puolelle koska vain. Todennäköisesti aikaisintaan syksyllä. Viimeistelen parhaillaan pikku-Ulpulle syntymäpäivälahjaksi prinsessakuvakirjaa.
Jo nyt polttelee päästä maalaamaan työhuoneelle. Kun kahden viikon karanteeni on ohi, se voi toteutua. Galleria on suljettu, mutta työskentelytilat ovat ainakin toistaiseksi auki. Muistamme pestä kädet ja pitää turvavälit. Minun työhuoneeni on alakerrassa, joten ei ole pelkoa ruuhkasta.
ma 30.3.2020
Tänään pitäisi olla kuntosalipäivä, mutta sekin on peruutettu. Kuntoilemme siis kotona ja lenkkeilemme. Olen seurannut facebookissa milloin mitäkin kampanjaa, jotka ilahduttavat ihmisiä näinä aikoina. Tuorein niistä kehottaa laittamaan kuvan merestä ilman selityksiä. Tässä minun meriakvarellini parin vuoden takaa.

Koronavirus herättelee paitsi aivonystyröitä myös huumorinpilkahduksia. Tämä nauratti minua,

Vaikka huumori kukkii, otamme tilanteen vakavasti. Pidämme turvavälit lenkkeillessä emmekä tapaa ketään lähietäisyydellä. Yhteydenpito puhelimen ja somen välityksellä toimii hyvin.
Vana66 välitti viestin kirjoituskilpailusta Hämeenlinnan pääkirjaston remontin valmistumisen kunniaksi. Aiheet ovat:
- Tärkein opetus, jonka elämä on antanut minulle
- Kolme elämänohjetta 18-vuotiaalle itsellesi
- Tarinani joka vangitsee kuulijan tai saa hänet nauramaan
Ei liene vaikea arvata, mikä säväytti. Ajattelin kirjoittaa Mama Maddalenan tarinan. Ihan omaksi ilokseni. Jos se kiinnostaa muita, se on vain plussaa. Julkaisen tarinan, kunhan se valmistuu. Voi olla, että en nuku ensi yönä vaan kehittelen uusia tempauksia ennustajaeukolleni. Viimeisin niistä löytyy otsikolla Prinsessaunelmia.
ke 1.4.2020
Välillä hyviäkin uutisia: Arvi Kariston katu 9 yritykset hakivat yhteisesti liikehuoneistojen vuokrien alennusta. Taloyhtiön hallitus on käsitellyt asiaa. Kuvaja lähetti tiedotteen: ”Koronavirusepidemia haittaa taloyhtiön liiketiloissa toimivien yritysten liiketoimintaa, joten taloyhtiön hallitus on päättänyt alentaa liiketilojen vuokria 50 % huhtikuun, toukokuun, kesäkuun ja heinäkuun ajaksi vuonna 2020.”
Tämä koskee siis Galleria Paperihuonetta ja meitä pajavuokralaisia. Meillä on parhaillaan huhtikuun ajan ikkunanäyttely. Toukokuun taiteilijan näyttely siirrettiin syyskuuksi. Toivomme, että kesäkuun näyttely toteutuu.

Nyt kun kotona on aikaa lukea, olen löytänyt uuden kiehtovan dekkarisarjan. Luin Thaimaan matkalla e-kirjana Nainen hyvissä 10. Se vei mennessään. Niinpä lainasin kuvassa näkyvät kaksi seuraavaa tarinaa. Lisääkin löytyy, kunhan ne palautuvat edellisiltä lukijoilta. Tunnelma näissä kirjoissa on mukaansa tempaava. Suosittelen.
Myös martoilla on kymmenen kirjan lukuhaaste:
1 Kirja jossa metsällä on tärkeä rooli (Synkän metsän siimeksessä)
2 Talvisodasta kertova kirja
3 Ilmastonmuutosta jollain tapaa käsittelevä kirja
4 Kirja joka sivuaa Aleksis Kiveä tai Väinö Linnaa
5 Runokirja
6 Kirja joka kertoo elämästä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa
7 Kevyttä kesälukemista
8 Lasten tai nuortenkirja.
9 Tieteis- tai fantasiakirja
10 Kirja joka kertoo tarttuvasta taudista
Linnan marttojen lukupiiri on peruutettu. Sitten kun taas tapaamme, uskon että kaikilla on runsaasti suosituksia. Sitä odotellessa, lukemisiin.

Lupasin julkaista kirjoituskilpailutarinani. Tässä se on otsikolla Lemmen ilot ja sydämen salat. Saa kommentoida.