viimeinen lähiopetuspäivä
Kolme taidekouluvuotta on vierähtänyt nopsaan. Koko 12 hengen ryhmämme oli paikalla helluntaina 8.6.2014, kun kokoonnuimme viimeistä kertaa lähiopetusjaksolle. Edessä on…
Kolme taidekouluvuotta on vierähtänyt nopsaan. Koko 12 hengen ryhmämme oli paikalla helluntaina 8.6.2014, kun kokoonnuimme viimeistä kertaa lähiopetusjaksolle. Edessä on…
Tapasin perjantaina 21.3. opinto-ohjaajani Maaritin ennen koulupäivän alkua. Minulla oli mukana viisi maalausta. Maarit oli niihin tyytyväinen, vaikka kehottikin…
pe 28.2.2014 Aamu valkeni, kun ajelimme Jussin kanssa Hämeenlinnasta koululle Itä-Pakilaan. Lunta ei ollut nimeksikään ja keli oli plussan…
LUONTOAIHEISET ÖLJYVÄRITYÖNI KRITIIKISSÄ Lähes kaikki olivat paikalla, kun kokoonnuimme perjantaina 24.1. kevään ensimmäiselle lähiopetusjaksolle. Meillä on päivän mittaisia tapaamisia kevään…
Viime perjantaina askartelin koululla posket punaisina innosta. Maarit esitteli meille sitomiaan kirjoja. Saimme perusteellisen opin sidonnan jaloon taitoon. Päivän aikana…
viikonloppu 1-3.11.2013 Marraskuun alussa meillä oli syksyn viimeinen lähiopetusjakso. VR piti minua perjantaiaamuna jännityksessä, josko ollenkaan pääsen kouluun, sillä veturimiehet…
lokakuun kouluviikonloppu pe 4.10.2013 Ruskan värit hehkuivat, kun aloittelimme lokakuun lähiopetusjaksoa. Sain Eilan kritiikissä ruusuja ja risuja. Kuten itsekin ennakoin,…
HAITARIKIRJA viikonloppu 13-15.9.2013 Syyskuun lähiopetusjakso vierähti askartelun merkeissä. Perjantaiaamu alkoi tietysti perinteisellä kritiikillä. Eila oli lempeällä tuulella. Saimme toki kaikki…
pe 16.8.2013 Viimeinen kouluvuotemme käynnistyi elokuun puolessa välissä. Olemme nyt momu kolmosia. Kaikki olivat paikalla, kun Maarit kertoili meille tulevasta…
viikonloppu 7-9.6.2013 Kesäkuun kouluviikonloppu oli helteinen. Perjantai-iltana Eila-opettaja piti meille kritiikin kotitehtävistä. Olin erityisen ilahtunut, kun hän kiitti Tasapainoilua –työtäni…
pe-la 10-11.5.2013 Toukokuun kouluviikonloppu oli lyhyt, sillä opettajat eivät halunneet työllistää meitä äitienpäivänä. Eila johdatti joukkuettamme sekä perjantain että lauantain. …
pe-la 19-20.4.2013 Perjantaiaamuna kaikki olivat kiltisti paikalla. Eila piti tuttuun tapaan napakan kritiikin kotitehtävistä. Iltapäivällä Pekka yllätti meidät tuomalla luokkaan…
pe 22.3.2013 Viiden viikon koulutauon jälkeen oli ilo tavata taas kurssitovereita. Ajelimme Jussin kanssa Hämeenlinnasta Itä-Pakilaan valoisassa aamuauringossa. Kevät on…
FONEETTINEN RUNO pe 8.2.2013 Aamupäivän kritiikissä tunnelma oli jälleen kerran odottava. Sekä Maarit että Eila olivat paikalla katsastamassa kotitehtävämme. Minun…
pe 18.1.2013 Aloitimme lukukauden paukkupakkasessa. Mittari näytti -24, kun lähdin koulumatkalle. Kevään ensimmäinen lähiopetusjakso vaati käden taitoja. Kaikki kurssilaiset olivat…