kreikkailta

 

PINA COLADA TERVETULOMALJAT

Kun meille on tulossa vieraita, mietimme innolla etukäteen mitä tarjoamme.  Ikivanha perinne on, että matkojemme jälkeen tarjoamme illallisen reissutunnelmissa.  Kreikkateema oli helppo.  Alkuruuaksi sopi tietenkin maalaissalaatti ja uunissa haudutettu saganakivuoka tomaattien ja sipulin kera.  Kylmäsavulohi ja kirjolohenmäti-smetana-punasipulivene uusien perunoiden kera täydensivät alkupalat.

Jussin stifadopata pääruokana oli sekin luonteva valinta, vaikka minä en lihaa syökään.  Päätimme tarjota sen sunnuntailounaaksi.  Ystävämme Lii ja Kaizu pitivät siitä niin paljon, että kelpuuttivat loput evääksi.

 

ALKURUUAT KATETTU – TARJOLLA KYLMÄSAVULOHTA, KREIKKALAISTA SALAATTIA SEKÄ MÄTI-SMETANA-SIPULIVENE

Lauantai-illallinen koostui grillittavista kasviksista sekä maanmainiosta Vanajan kuhasta ja ahvenvonkaleista.  Vaikka Välimerellä kala oli hinnoissaan, onnistuimme matkalla löytämään kohtuullisia päivän tarjouksia.  Maustoin kasvikset mukana tuomallani kuivatulla oreganolla, joka tuoksui ja maistui hyvin kreikkalaiselta.

 

JUSSIN MAINIO KALASAALIS – KOLME AHVENTA JA VIISI KUHAA

 

KESÄGRILLI KUUMANA

Saa nähdä, mikä on seuraava matkakohde.  Vaikka mökkikelit ovat olleet hyytävän koleita, sinnittelemme kesän Suomessa.  Mutta syksyn tullen suuntaamme muuttolintuina takaisin Välimerelle.  Minä olen elokuun jälkeen aivan vapaalla, kun kolmevuotinen taidekoulu on takana.  Se antaa mahdollisuuksia jopa pitempiaikaiseen oleskeluun jossain – missä?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.