
SIENISALAATTIA
Olen ollut näin keskitalvella tosi laiska salaattien tekijä. Kylmällä ilmalla kuumat keitot, pataruuat ja aina välillä myös pizza maistuvat. Nyt odottelen nuorisoa kylään. Se sai minuun vauhtia. Tarjoan kasviscurryn kanssa tuoretta salaattia ja iltapalaksi karjalanpiirakoita ja sienisalaattia. Sulattelin jäiset karvalaukut ja puristin niistä nesteen pois. Sekoitin sienet, kaksi kovaksikeitettua kananmunaa, pari pientä salottisipulia silputtuna sekä raejuustoa ja turkkilaista jogurttia. Maustoin merisuolalla ja sitruunapippurilla. Hyvää tuli.

TALVISTA TUORESALAATTIA
Tuoresalaatti on onnen kauppaa, sillä talvitomaatit ovat usein happamia ja kurkku maistuu kellarilta. Pienet terttutomaatit osoittautuivat makeiksi eikä kotimaisessa kurkussakaan ollut muuta vikaa kuin hinta. Pilkoin mukaan kypsää avocadoa ja pyörittelin lohkot tilkassa oliiviöljyä ja limetinmehua. Tarjoan salaatinlehdet, pilkotut sipulit ja majoneesi-jogurtti-sinappikastikkeen erikseen. Tämä siksi, että lapset voivat koota heille maistuvan annoksen – todennäköisesti ilman raakaa sipulia.