appelsiiniankkaa

APPELSIINIANKKAA KAHDELLE

APPELSIINIANKKAA KAHDELLE

Meidän perheessä lintu- ja liharuuat ovat harvinaisia.  Jussi osti pääsiäisen kunniaksi ankanrintaa.  Minä suostuin maistamaan, vaikka olenkin ollut viimeiset 20 vuotta kala-kasvissyöjä.  Nyt vanhemmiten olen oppinut joustamaan, sillä se tekee elämästä helpompaa.  Varsinkin matkoilla.  No, täytyy myöntää – ankka oli maukasta ja appelsiinikastike kerrassaan hyvää.  Paistoin kyytipojaksi riisiä, koska sitä jäi edelliseltä aterialta runsaasti tähteeksi.  Olimme molemmat tyytyväisiä illalliseen.  Voi olla, että minusta tulee vielä ankan ystävä.

Jussin resepti meni suunnilleen näin.  Hän teki ankanrintaan ristiviillot ja siveli niihin suolaa ja pippuria.  Hän paistoi lintua kuumalla pannulla kolme minuuttia per puoli.  Sen jälkeen ankka pääsi uuniin yhdeksäksi minuutiksi.  Ja sen jälkeen folioon lepäämään.  Appelsiinikastikkeen Jussi käytti sekä kuorta että yhden hedelmän mehun sekä tilkan sitruunanmehua.  Mehut keitettiin ankarasvassa kasaan.  Kiehautettut kuorenpalat lisättiin joukkoon, samoin noin desi kermaa.  Jussi suurusti kastikkeen perunajauhoilla ja tarkisti maun.  Minusta kastike oli parasta koko annoksessa, sillä appelsiini maistui vahvasti ja sopi hyvin miedon ankan makuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.