kaalikääryleitä muffinivuuassa

KÄÄRYLEITÄ UUDELLA TAVALLA

KÄÄRYLEITÄ UUDELLA TAVALLA

Selailen usein ruokaohjeita, innostun ja unohdan ne saman tien.  Mutta helppo kaalikääryleohje kolahti.  Olen kokenut, miten vaikea on taitella kaalinlehdistä tasakokoisia kääröjä.  Siksipä ilahduin mahdollisuudesta kääräistä lehdet vuuanpohjalle.

Ostin oikein kaalikäärylekaalin.  Siis sellaisen littanan.  Höyrytin  isoimmat lehdet ja valutin.  Keitin täytteeksi rikottuja ohrasuurimoita.  Sekoitin kypsän ohran joukkoon pannussa kuullottamani kantarellit ja sipuli- sekä purjosilpun.  Maustoin aromisuolalla ja pippurilla.  Asettelin lehdet vuuan koloihin, laitoin pari ruokalusikallista täytettä ja taittelin kaalinlehdet päälle.  Sivelin pinnan hunajalla ja lorauksella oliiviöljyä.  Paistoin 200 asteisessa uunissa puoli tuntia ja vähensin sitten lämpöä 175 asteeseen.

 

KAALIKÄÄRYLEET ONNISTUIVAT YLI ODOTUSTEN

KAALIKÄÄRYLEET ONNISTUIVAT YLI ODOTUSTEN

Tunnin kuluttua uunista tulvi herkullinen tuoksu.  Tarjosin kääryleet punaherukkahillon kanssa.  Puolukka sopii myös oivallisesti lisukkeeksi.  Suosittelen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.