gourmet-herkkuja elomessuilla

 

VANAJANLINNA CATERING KOKIT VALMISTIVAT HERKKUANNOKSIA

Hämeenlinnan Elomessuilla oli suorastaan ruuhkaa.  Kaunis kesäsunnuntai 10.8. houkutteli kaupunkilaisia katsastamaan, mitä kaikkea on tarjolla.  Me satuimme olemaan sopivasti kaupungissa.  Olemme tosi laiskoja lähtemään mökiltä mihinkään, vaikka kesän mittaan on ollut tarjolla kaikenlaisia tapahtumia.  Vaelsimme tungoksessa lähinnä hämmästyneinä, miten monen näköistä telttaa ja kojua siltä löytyikään.

 

CAJUNLOHTA JA KASVIKSIA

Olimme liikkeellä sopivasti lounasaikaan.  Tarjolla oli makkaraperunoita, paistettuja muikkuja, kiinalaisia herkkuja sekä muurikkalettuja.  Kun silmiimme sattui Vanajanlinna Catering, se oli menoa.  Listalla ei ollut kasvisannoksia, mutta kokki loihti minulle sellaisen sopuhintaan viisi euroa.

 

JUSSI ELOMESSUILLA

Jussi tilasi cajunlohta rapukakkusten ja rapunyyttien kera 15 euroa.  Annokset olivat pieniä ja kauniita ja maukkaita.  Elämys oli markkinatunnelman keskellä ylellinen.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.