omatekoisia kortteja
KUKKATERVEHDYS KUKKA-ILOA Askartelu ei todellakaan kysy ikää, sillä se jaksaa viehättää edelleen. Pieniä enkelikortteja syntyi sen verran runsaasti, että siirryin…
KUKKATERVEHDYS KUKKA-ILOA Askartelu ei todellakaan kysy ikää, sillä se jaksaa viehättää edelleen. Pieniä enkelikortteja syntyi sen verran runsaasti, että siirryin…
MINÄKÖ ENKELI? Jouluiset aiheet innostavat vuoden pimeimpänä aikana. Aloitin vaatimattomasti pienillä enkelikorteilla. Isompia töitä on helpompi maalata, joten jatkoin akvarellikollaasien…
SERKUT OLIVIA JA OTTO SEKÄ SIRKUT SIMO JA SIRI LOMALLA MAMAN KESÄHUVILALLA — Tavallinen vaaleanruskea punottu kori. Sisällä on ruudulliseen…
PIRPANAKORTTEJA Kollaasimateriaali on vallannut ruokapöytäni. Annoin origamityttöselle lempinimen Pirpana, sillä olen mieltynyt hänen pirteisiin kasvoihinsa. LISÄÄ PIRPANOITA Sommittelin sarjan punaisille…
NÄMÄKIN AARTEET LÖYTYIVÄT KOTOA Otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä en todellakaan ole innostunut taittelusta. Sen sijaan kauniisti kuvioidut japanilaishenkiset paperit…
KIEHTOVAA HULLUTTELUA Vapaaviikko sujuu vauhdikkaasti, sillä olen levittänyt askartelumateriaalit keittiön pöydälle ja tasoille. En tiedä, mistä kiinnostus mystiikkaan ja taikuuteen…
MITÄ NÄISTÄ SYNTYYKÄÄN… Kotoa löytyy jatkuvasti aarteita. Olen kerännyt vuosien varrella kollaasimateriaalia, josta on edelleen iloa. Nyt vuorossa on sarja…
KOVAKANTISIA IHANUUKSIA Olen tyytyväinen painotuoreisiin Ifolor-kirjoihin. Laatu on ensiluokkainen enkä ainakaan ensi lukemalla löytänyt virheitä. Jaana-sisko sai ensimmäisen kappaleen ja…
HEHKUVAA KELTAISTA Väriteema osoittautui toimivaksi. Oli ilo sommitella uusia kokonaisuuksia. SYKSYN SÄVYJÄ KARVATURRIT KERMANVALKOISTA KELTAISTA JA SINISTÄ SINISTÄ HEHKUVAA PUNAISTA…
UPEITA ASKARTELUMATERIAALEJA Ensimmäinen kuvataidekurssi, jolle osallistuin keväällä 2008 oli nimeltään Iloa väreistä. Kyseessä oli akvarellimaalaus, joka vaikutti aluksi ylitsepääsemättömän vaikealta….
MATERIAALIA RIITTÄÄ Tarotpakkani on jo ohut. En todellakaan aio tehdä omaa versiota kaikista. Keskityn vain kiinnostavimpiin kiiltävien kuvien innoittamana. Näiden…
UUTTA ASKARTELUMATERIAALIA Inspiroivia tarotkortteja on vielä pino jäljellä, mutta innostus hiipui, kun olin käyttänyt kiehtovimmat kuvat. Anna ja Laura riensivät…
RAUHA Aloitin tarotkollaasit keväällä 2023, kun sain ystävä Raijalta vajaan pakan. PETTYMYS – SURU – VOIMA JA ONNELLISUUS SYNTYIVÄT KAKSI…
NARRI – PELIKORTTIEN JOKERI Iso Arkana eli Suurten salaisuuksien kortit vastaavat valtteja. Ne käsittelevät nimensä mukaisesti elämän suuria linjoja. Aloitin…
SAUVOJEN PRINSESSA Minäkö romanttinen? Kyllä. Löysin tarotkorttien prinsessat, joista olin yrittänyt tehdä kollaaseja. En ollut tyytyväinen. Huomasin kuitenkin, että ne…
KUU Taiderintamalla on ollut todella hiljaista. Suurin saavutukseni tänä keväänä oli työhuoneeni tyhjennys. Paperihuoneen kellarivarastosta löytyy valmiiksi kehystettyjä töitä, mutta…
ASKARTELUA TÄMÄKIN Löysin pinon omatekoisia kortteja, kun siivosin työhuonettani. Kollaasit ovat olleet kestosuosikkeja. Tuntui haikealta muistella, miten innolla sommittelin kuvia….
ke 18.10.2023 KORTIT KAIPAAVAT VIELÄ VIIMEISTELYÄ Hamsteri kun olen, kotoa löytyi lähes kaikki tarvittava askarteluun. Korttipohjia on runsaasti, samoin koristepapereita…
VÄRIKÄS KOLLAASISARJA Ihmettelin muuton yhteydessä, mihin saan mahtumaan kaikki ihanat kollaasimateriaalit, joita olen kerännyt innolla. Ikean lokerikot olivat ratkaisu. Paperitavaraa…
Pengoin työhuoneeni varastoja. Olen kerännyt hurmaavia papereita. Silmiin osui joskus kirpputorilta ostamani paperinukkesarja. Neitoset ja asut olivat japanilaisia. Leikkelin niitä…
Eletään loppiaista 2021 ja minulla on hyvä olo, sillä sain tänään viimeisteltyä lähes kaikki työt, jotka ripustan helmikuussa Grafiikanpaja Paperihuoneelle….
Olen hurahtanut taas kerran kollaaseihin. Askartelukauppa myi näytepaloja tapeteista à 50 senttiä. Pengoin koko varaston ja ostin 40 rullaa. Nyt…
Olen viettänyt riemukkaita hetkiä yhdistelemällä värejä ja kuvioita kimonotyttösille. Suosin punaista, sillä voi olla että joku ystävä saa kimonokortin jouluksi….
Marraskuun näyttely Galleria Paperihuoneella lähestyy. Ripustamme graafikkoystävä Paulan kanssa gallerian puolelle freskoja. Meillä on käytössä myös grafiikanpajan puoli otsikolla Naistenhuone….
Keväällä 2020 on meneillään parikin korona-aiheista kuvataidehaastetta. Muistin opettajan kannustavat sanat taideopetuksesta. ”Käyttäkää vahvuuksianne ja nauttikaa tekemisestä.” Kollaasit ovat viehättäneet…
Innostuin tekemään joulun alla täsmäkortteja pikkuväelle. Ostin lomamatkalla Mallorcalla askartelukaupasta pussillisen erivärisiä silmiä. Ne antoivat heti ilmettä unikavereille. Kortteja syntyi…
Osallistuin Linnan Marttojen askarteluiltaan Karjalapirtillä. Teimme urakalla joulukortteja Ritva Mäkilän opastuksella. Leikkaa-liimaa kollaasiaskartelu on hauskaa. Sain aikaiseksi viisi korttia ja…
Savanni: Ellu-elefantti sekä Kaino ja Kauko Kirahvit Viidakko: Tarmo Tiikeri, Kalle Krokotiili sekä Pipsa ja Paavo Papukaijat …
pe 8.2.2019 Minä taidan olla ainoa kollaaseihin hurahtanut koko kaupungissa. Hannele Parviainen järjesti Vanajaveden opistossa pop up kurssin. Minä olin…
la 15.12.2018 Praktikum-kurssimme etenee vauhdilla. Omakuvan jälkeen saimme riemastuttavan aiheen. Näin opettajamme Antti ohjeisti: ”Ensi viikonlopun aihe on KOLLAASI. Wikipedia sanoo…
pe-la 7-8.12.2018 Aineopintoihin kuuluva praktikum 1 -kurssi alkoi. Meillä on edessä kuusi viikonloppua ennen kuin tämä kurssi on käyty. Opettajamme…
Graafikkoystävä Kukka kyseli joskus keväällä, saisiko hän ottaa kuvia kollaaseistani. Hänen sisarensa Maiju-Sofia Pitkänen tarvitsi kuvitusta Käkriäinen -lehteen. Sen teema…
Minulle tuli kollaasiähky kuvataiteen aineopintojen piirustuskurssin myötä. Olen nyt pitänyt taukoa. Paitsi yksi kokeilu oli ihan pakko tehdä. Yhdistelin entistä…
ma 10.4.2017 Silk Clay askartelumassa osoittautui monipuoliseksi. Olen edelleen tykästynyt kollaasitekniikkaan. Olen askarrellut pääsiäiskortteja, mutta koska niiden aktiiviaika on kohta…
Askartelin keväällä kolme sarjaa paperinukkeja. Meidän Paperihuoneen graafikoiden alkuperäinen idea oli tehdä keskiaikanukkeja Hämeen keskiaikamarkkinoille. Tunnollisimmat tekivätkin ja oikein grafiikanvedoksina. …
Galleria Paperihuoneen paras myyntiartikkeli on kortit. Vierailijat katsastavat taidenäyttelyn, selailevat myynnissä olevia vedoksia ja ostavat kortin tai pari. Olemme iloisia…
Minulla oli toukokuisena torstaina hyvää aikaa askarrella kollaaseja, kun päivystin Galleria Paperihuoneella. Koska sarjani on jo runsas, iloittelin villisti ja…
Askartelin pitkästä aikaa upouuden Ifolor-kirjasen. Se on nelikulmainen 21 x 21 cm. Siis hyvin käteen sopiva. Kokosin siihen parhaat naamiokollaasini. …
Olen herkistellyt naamioiden parissa, kun olen päivystänyt Galleria Paperihuoneella. Nyt kesäloma on lähellä ja minun askarteluni loppusuoralla. On aika kehitellä…
Olen kehitellyt grafiikan, akryylimaalin ja kollaasin yhdistelmiä. Vanajaveden opiston grafiikanpajassa tein kuparille sarjan pitsineitosia. Nyt kokeilin vedostaa niitä värillisille papereille. …
Minulla on meneillään hauska projekti. Hämeen keskiaikamarkkinoille on tulossa sarja paperinukkeja. Me paperihuonelaiset teemme kukin oman näköisiä arkkeja. Petralla on…
Minulla on syksyllä 2016 tiedossa kaksi näyttelyä. Toinen Riihimäellä Galleria Tärinässä taidekoulusiskojen kanssa, toinen ikioma Galleria Paperihuoneella Hämeenlinnassa. Olen ollut…
Olen ahkeroinut työhuoneella naamiosarjaa. Tänään sain valmiiksi kollaasin Miss Naamio -kilpailuista. Se ei ole mikä vain kollaasi, vaan siitä tulee…
Öljyvärimaalaus Kolme sisarta on vihdoinkin valmis. Taisin ylityöstää sitä. Öljytöissä on se vaikeus, että aina voi jatkaa. On tosi vaikea…
Olen iloinen ja onnellinen tulevista yksityisnäyttelyistä. Hekumoin jo nyt ajatuksella, että voin tehdä niihin vaikka mitä ihanuuksia. Ensimmäinen haaste on…
Saimme kotitehtäväksi miettiä, mitä huominen tuo tullessaan. Minä elin heti kevättunnelmissa. Ensimmäisenä mieleen tulivat hehkuvat tulppaanit, hennon vihreät koivut ja…
Sekatekniikka on inhokkisana. Se kun ei kerro mitään. Toinen epäkelpo sana on nimetön. Olen harmitellut useasti taidenäyttelyissä, kun luen pienellä…
Vanajaveden opiston opettajat järjestävät meille oppilaille jatkuvasti haasteita. Minä otan tunnollisena oppilaana kaikki vastaan. Kuten esinekollaasinkin. Eipä ole tullut tähän…
Olen ahkeroinut työhuoneella ”Naisen naamio” -sarjaa. Käytössä on kollaasimateriaalia sekä akryyli- ja öljyvärit. On riemastuttava huomata, mitä kaikkea niistä syntyykään….
Olen pitkään tuuminut, mitä oikein haluan tehdä maalaussaralla. Kunnes kaikki loksahti kohdalleen kollaasi-innoituksen myötä. Värikkäiden papereiden repiminen ja liimaaminen on…