painotuore kutsukortti
Minä tiedän olevani kutsukorttityöryhmässä. Pakotettuna. Keräsin innokkaasti taiteilijasiskoilta silmäkuvia, sillä lopputyönäyttelymme otsikko on SAA KATSOA. Ensimmäinen idea oli…
Minä tiedän olevani kutsukorttityöryhmässä. Pakotettuna. Keräsin innokkaasti taiteilijasiskoilta silmäkuvia, sillä lopputyönäyttelymme otsikko on SAA KATSOA. Ensimmäinen idea oli…
Jussille ja minulle kotiviinistä on tullut hauska perinne. Sain ensimmäisen kerran maistaa moista herkkua, kun olin tuore tyttöystävä 1970-luvulla. …
Teetin kollaasi-innostukseni huumassa kuvakirjat pikkupojille ja heidän perheilleen. Kirjoitin tekstit selkosuomella. Se tarkoittaa, että poikaset saavat lukea aikanaan itse…
Lohjan näyttely on nyt ohi. Onnellisesti tai onnettomasti. Sain kiittäviä kommentteja vieraskirjaan. Myyntiä sen sijaan ei ollut. Vaan ei…
Komeroiden siivous tuottaa yllätyksiä. Toki tiesin, että meillä on olemassa vuosikertasieniä. Mutta sitä en tiennyt, että niitä on paljon. …
Juhannus saa tulla. Meillä on käymässä 25 litraa terveellistä ja maukasta kotiviiniä. Viinimestari Jussi laittoi viikko sitten käymään punaherukoita…
Kevät on oikullinen. Olin aivan järkyttynyt, kun jouduin vaihtamaan helletopin villapaitaan ja sadetakkiin. Kävimme vierailulla Tertun ja Immon luona…
Komeroiden siivous on uuvuttavaa. Olemme panneet muuton jälkeen sumeilematta tavaroita kierrätykseen. Mutta muistoja ei voi noin vain hävittää. Säilytän…
Kaupassa oli pulleita kukkakaaleja. Koska kaaliruokia on hyvä suosia, valmistin meille kaalia kahdella tapaa. Jussi osallistui tekemällä varhaiskaalista ja porkkanoista…
Pitkän lomamatkamme jälkeen oli ilo käydä katsastamassa lastenlapset. Visa on nyt puolivuotias ja osaa jo vaikka mitä. Hän pyörii napansa…
Ainakin kerran kesässä on pakko tehdä nokkosmuhennos. Mökkipihalta löytyi terhakan vihreitä nuoria versoja. Poimin niitä varovasti käsineiden kera. Huuhtelin, ryöppäsin,…
Huh – olipa urakka. Levitin mökkipihalle kaikki 14 lopputyömaalaustani ja tarkastelin niitä kriittisesti. Sen jälkeen otin siveltimen kauniiseen käteen. …
Olen nykyään aika pätevä risotontekijä. Kiitos siitä Master Chef Australia -ohjelmalle, jota seurasimme kevään aikana ahkerasti. Kilpailijat viettivät viikon…
Olen taas kerran ihastunut Suomen vihreään kevääseen. Kuljin metsäpolulla ja nautin. Luonto tuoksui eilisen sateen jälkeen raikkaalta. Katselin kameran linssin…
Mökkimaastomme korvasienimetsät ovat kasvaneet umpeen. Emme ole kovin aktiivisesti etsineet uusia paikkoja. Sitä suurempi oli hämmästys, kun aamulenkillä yllätimme…
Surin hetken, kun jouduin luopumaan viihtyisästä työhuoneestani verkatehtaalla. Suru vaihtui iloksi, kun grafiikkapaja Paperihuone sai häädön Poltinaholta. Uusi paja…
ma 20.5.2014 Aulangontien takamaastossa on hurmaava Ruutikellarinmäki. Kun olemme kaupungissa, kävelyretket suuntautuvat ensimmäiseksi katsastamaan rintamamiestalojen kukkivia puutarhoja. Olemme…
Voiko hikisempää muuttopäivää toivoa, kuin toukokuun 19. päivä. Sääennusteet lupasivat pitkälle yli 20 astetta. Auton lämpömittari näytti +28, kun…
Alkukesän heleä vihreys häikäisee. Aloitimme mökkikauden linnunliverryksessä. Käki kukkui äänensä käheäksi. Retki keväiseen luontoon oli kuin sukellus satumaailmaan. …
su 18.5.2014 Meidän perheen mökkikausi alkoi eilen. Ilmoitin, että Leenan keittiö tarjoaa viikonloppuna vain nopeasti lämmitettävää valmisruokaa. Tiesin retkikokemuksista,…
Olen ollut koko lomamatkamme ajan pulassa, sillä kolumbus-postiini on pesiytynyt mia-virus. Posti toimii normaalisti, mutta jos yritän vastata viesteihin tai…
Kuljimme neljä keväistä viikkoa Singaporessa ja Malesiassa rinkat selässä. Söimme ruhtinaallisesti. Useimmiten katukeittiöissä ja edullisissa ravintoloissa. Vanha hyvä sääntö ”valitse…
Aasia on värejä ja tuoksuja tulvillaan. Kuljin neljä heltaistä viikkoa kamera olalla. Koska kukat ovat aina olleet sydäntäni lähellä, keräsin…
Aasian matkamme aikana Lohjan kirjastossa avautui näyttelyni ”Neito kaunoinen”. Länsi-Uusimaa lehti noteerasi sen ja julkaisi 3.5.2014 oheisen…
päivitetty 22.4.2014 Kuala Lumpurissa Uusi seikkailu on alkamassa. Olemme taas kerran Jussin kanssa lähdössä kaakkois-Aasiaan. Se kun on meille…
päivitetty 3.5.2014 Pulau Perhentian Kecil ke 23.4.2014 Kota Bharu Air Asian lento Kuala Lumpurista Kota Bharuun kesti tunnin ja maksoi…
la 3.5.2014 Olemme olleet nyt tasan viikon täällä Pulau Perhentian saarista pienemmällä Kecilillä. Olemme viihtyneet mainiosti. Alkujärkytyksen (= yliannos aurinkoa)…
LOTUKSENKUKKA Rinkat on lähes pakattu. Starttaamme huomenna Singaporeen ja sieltä Malesian puolelle. Minä olen suunnitellut tutustuvani aasialaiseen taiteeseen aina kun…
Lomamatkamme aikana Lohjan kirjastossa avautuu oma näyttelyni. Olin todella nolo, kun jouduin työllistämään tytärtäni Annaa ja perheystäväämme Kaizua. He…
Kurssit päättyivät minun osaltani tänään. Vain yksi kerta akryylipäivitystä jäi lomamatkan vuoksi käymättä. Meillä oli tänään töiden katselu. Kaikki kurssilaiset…
Leenan keittiö lomailee kuukauden ajan. Herkuttelemme Singaporen ja Malesian katukeittiöissä ja ravintoloissa. Matkalla ja matkan jälkeen on luvassa kuvia…
Air Francen lento Singaporeen lähtee tiistai-iltana 15.4. Jussi ja minä olemme perillä keskiviikkona iltapäivällä. Yritämme taas kerran pakata matkaan vain…
Pe 11.4.2014 Minulla oli taas kerran ilo osallistua viikonloppukurssille Vanajaveden opistossa. Tällä kerralla teemana oli ekspressiivinen kukkamaalaus. Opettajamme Katri Stenberg…
Jussilla on kaksi jälkiruokabravuuria. Toinen on tiramisukakku ja toinen on vanukas. Olemme kestinneet vieraita useammankin kerran näillä herkuilla. Minä laitoin…
Kiitos Niksi-Pirkka. Luin marmoroidujen munien ohjeen ja päätin oitis kokeilla. Idea oli, että kananmunat kääritään tiiviiseen alumiinifolioon. Väliin sujautetaan riisinjyviä…
Kollaasikurssi loppui ja näyttely on ripustettu Vanajaveden opiston aulaan. Kollaasi-innostus jatkuu. Olen tekemässä lapsenlapsille kuvakirjaa otsikolla ”Poikaset”. Siitä tulee Ifolor-kirja,…
Meillä on meneillään kunnonkohotusviikot ennen lomamatkaa. Kiersimme tänään raikkaassa kevättuulessa rantalenkin. Siis Aulangontieltä alas Vanajaveden rantaan, rautatiesillan yli kaupungin puolelle…
Tuomelan martat söivät tänään hyvällä halulla minun leipomiani rahkapullia (!). Ohje löytyy Leenan keittiöstä. Illan ohjelmanumero oli värianalyysi. Saimme kattavan…
Sain luottamustehtävän. ”Leipoisitko seuraavaan kokoukseen 35 rahkapullaa, koska pääsiäinen on tulossa?” vanha luokkatoveri Eija pyysi. Minä lupasin. Tein tänä aamuna…
Minä olen tehokas hyödyntämään ruuanloppuja. Kasviswokki ja riisi saivat uuden elämän, kun yhdistin ne pannulla ja sekoitin joukkoon kananmunan. Paistoin…
Hämeenlinnan taiteilijaseuralla on käytössä täydellinen valokuvauskalusto, jota saa lainata. Testasimme paperihuoneen graafikoiden kanssa laitteet. Pystytimme kameran ja valot taidekasarmille, jossa…
Kevätaurinko lämmitti ja kevättuuli viilensi. Teimme reippaan lenkin Aulangon puistometsässä. Polut olivat vielä osittain jäiset. Palasimme Aulangontien kautta. Vanajavesi kimmelsi…
Teimme aurinkoisessa kevätsäässä reippaan parin tunnin kävelylenkin. Sen jälkeen kalasoppa maistui. Minulla oli pakastimessa valmiiksi keitettyä kalalientä. Jussi paloitteli Norjan…
Vietimme eilen 4.4. OUTO-näyttelyn avajaisia Riihimäellä Galleria Tärinässä. Virallisessa ohjelmassa oli puheita, taiteilijoiden esittely sekä musiikkia. Tunsin itseni lähes oikeaksi…
Anna ja pikku-Samu tulivat ilahduttamaan meitä Hämeenlinnaan. Kävimme poskimassa Aulangon kylpylässä. Sen jälkeen tukeva wokkiruoka maistui. Samu söi hyvällä halulla…
Selasin tänään kiilto silmissä pinon vanhoja akvarelleja. Niistähän saa oivia kollaaseja! Ensimmäinen versio syntyi käden käänteessä. Meillä on akryylipäivityskurssilla teemana…
Sähköposti toi eilen yllättän viestin. OUTO-näyttelyn kuraattori Willem Krijgsman lähetti kommentit valituille taiteilijoille teoskuvien pohjalta. Näin hän kirjoittaa minun töistäni:…
Espanjan matkamme innoittamana minun oli ihan pakko tehdä flamenco-kollaasi. Keräsin esitteitä, joita hyödynsin tyttösten käsien liikkeissä. Liehuvat helmat ja koristeet…
Menen aina kursseilla avoimin mielin. Koskaan ei tiedä, mitä päivän aikana syntyy. Tänään syntyi särkynyt peili ja tyylitelty metsikkö. Vaikka…
Minulla on haikea olo. Olen viihtynyt verkatehtaan työhuoneessani. Viime viikolla tyhjensimme sen Jussin kanssa. Minä konttasin rätin ja vahvan liuottimen…