värikimara
Joulukuu 2015 alkoi pimeänä ja märkänä. Minä olen ottanut käyttöön kaikki tehokeinot eli värit ja kynttilät. Tein meille yllätysjälkiruuan oranssinhehkuisista…
Joulukuu 2015 alkoi pimeänä ja märkänä. Minä olen ottanut käyttöön kaikki tehokeinot eli värit ja kynttilät. Tein meille yllätysjälkiruuan oranssinhehkuisista…
Syksyn toiseksi viimeisen marttaillan aiheena oli vuoden 2016 ohjelmiston suunnittelu. Vaikka olin vielä toistaitoinen lomamatkan aikaeron vuoksi, sukelsin sateiseen pimeään…
Kun on syönyt lomamatkalla neljä viikkoa riisiä ja nuudeleita, perunakaipuu oli jo suuri. Kokeilimme kerran Koh Samuilla uuniperunaa juustotäytteen kera,…
su 29.11.2015 Neljän viikon Thaimaan- ja Vietnamin-matka on takana ja edessä musta kaamosaika. Palasimme jääkylmässä tihkusateessa Hämeenlinnan kotiin. Vaikka kuinka…
Neljän viikon lomamatkamme 29.10. – 27.11.2015 Thaimaassa ja Vietnamissa muotoutui matkan varrella. Ja tällainen siitä tuli: Finnairin lento Bangkokiin,…
ke 25.11.2015 Kiiltävä kaksi viikkoa sitten Silom Roadilta ostettu matkalaukkuni ei selvinnyt Vietnamin lennoista. Yksi pyörä putosi ja kaksi kulmaa…
ti 24.11.2015 Lomamatkamme viimeinen Hanoi-päivä ylitti odotukset. Tänään Ho Chi Minhin mausoleumiin oli mukavan lyhyt jono toisin kuin alkumatkasta, jolloin…
ma 23.11.2015 Ympyrä sulkeutui tänään. Matkasimme ylellisesti hotellin vuokra-autolla 100 kilometrin matkan Huesta Danangin lentokentälle sopuhintaan 40 dollaria. Panostus kannatti,…
Kun matkailee tällaisessa eksoottisessa maassa kun Vietnam, kuvatulvalta ei voi välttyä. Olen päivittänyt matkablogiin enemmän kuin vähemmän tunnelmakuvia nähtävyyksistä…
Kuvittelimme vierailevamme Huen taidemuseossa, mutta päädyimme kuvankauniiseen An Dinh palatsiin. ”An Dinh Palace was the last Hue abode of Bao…
la 21.11.2015 Tänään on Miikan syntymäpäivä. Samoin kummipoikamme Ilarin. Matkalaiset lähettävät Suomeen helteiset onnittelut. Säät ovat todellakin suosineet. Opaspoika kertoi…
pe 20.11.2915 Päivän ”Hue City Tour” -retkipaketissamme oli yhdeksän tapahtumaa: Khai Dinh Tomb Minh Mang Tomb Van An’s Kung Fu…
to 19.11.2015 Markus Lehtipuu hehkuttaa Vietnam -matkaoppaassaan: ”Vietnamin vanha pääkaupunki on matkailullisesti maan antoisin. Missään muualla ei voi nähdä yhtä…
ti 17.11.2015 ”Kauas on pitkä matka”, otsikoivat nuoret miehet Miika ja Janne aikoinaan opiskelumatkansa Malesiaan. Minä voin sanoa samoin, sillä…
su 15.11.2015 Ihkaensimmäinen vaikutelma Hanoista oli Kylmä. Kirjaimellisesti, sillä Bangkokin helteen jälkeen ilmanala oli selvästi viileämpi. Saavuimme illalla ja paksu…
Olen kierrellyt Aasian matkoillamme aina tilaisuuden tullen paikallisia taidemuseoita. Hanoissa komeassa taidemuseossa kävin nyt marraskuussa 2015 ensimmäistä kertaa. Rakennus oli…
to 12.11.2015 Kun selvisimme sairaalajärkytyksestä, pakkasimme vikkelästi matkalaukut Chawengilla. Otimme kuin otimmekin taksin. Hotellin autonkuljettaja vei meidät halki sateentihkuisen saaren…
to 12.11.2015 Jussi herätti aamukuudelta. ”Taitaa olla parasta kutsua tohtori, kun olo ei tunnu korjaantuvan”, hän tuumi. Otsa oli kuuma…
Olemme olleet jo yli viikon matkalla ja akvarellitarvikkeet ovat lojuneet käyttämättöminä matkalaukun pohjalla. Kunnes eilen piristyin ja kannoin kaikki uima-altaan…
su 8.11.2015 Hauska, miten nopeasti sitä tottuu thaielämään. Heräsimme virkeinä aamu-auringon (!) säteiden myötä seitsemän aikoihin. Täällä on todellakin ollut…
Thaimaassa ruoka on hyvää ja edullista ja aina tarjolla. Paljon ei kannata itse kokkailla, vaikka hotellihuoneessa olisi keittiö. Meidän marraskuisella…
Vaikka olen kuvannut kukkia ahkerasti, aina muutama uusi kuva mahtuu mukaan. Kiertelin Chaweng Resort -hotellimme puutarhassa aamuseitsemältä. Aurinko oli…
to 5.11.2015 Chaweng Resort sijaisee rannan puolivälissä. Kävimme katsastamassa hotellin paikan päällä ennen kuin varasimme sieltä oman bungalowin kolmeksi seuraavaksi…
pe 6.11.2015 ”Maailma muuttuu, vanhat lahot rantamökkimme on varmaan jo purettu”, Jussi on ennakoinut jo vuosia. Edelliseen käyntiimme asti, siis…
ti 3.11.2015 Erehdyin katsomaan tietokoneelta kymmenen päivän sääennusteen Koh Samuille. Luvassa on kymmenen päivää sadetta, pilviä ja salamankuvia. Kääk. No,…
su 1.11.2015 Matka jatkuu. Lento kohti lempisaartamme Koh Samuita lähti vähän ennen puolta päivää Don Mueangin kentältä. Varasimme reippaasti aikaa,…
pe 30.10.2015 hotelli Victory Executive Residences Perillä ollaan. Bangkok on entisellään. Meluisa, värikäs, tuoksuva savusumuinen suurkaupunki ja kerrassaan kiehtova. Lentomatka…
Siivosin jääkaapin, sillä lähtö lomamatkalle on lähellä. Sieltä löytyi Yllätyksiä. Olin ostanut kirkkaanpunaisia retiisejä silmäniloksi. Ne unohtuivat ylähyllylle. Olin ostanut…
Mikähän siinä on, että suuntaamme vuodesta toiseen Aasian ihmeisiin. Tai kyllä minä tiedän miksi. Vaikka lento on pitkä, perillä elämä…
ke 28.10.2015 Testasin eilen, miten upouusi grafiikanpajamme toimii käytännössä. Päivystin Galleria Paperihuoneella kello 11-16. Asiakkaita kävi harvakseen. Minulla oli loistava…
Kirjoittelin neljä vuotta sitten matkakertomuksia vuodatus.net -blogipohjalle. Tekstit ovat edelleen tallessa, mutta serverivaurion vuoksi kuvat katosivat bittiavaruuteen. Esittelytekstissä luki…
Syksyn myötä huomaan kokkaavani entistä värikkäämpää ruokaa. Jussi toi kaupasta kilon punajuuria 70 sentillä. Keitin ne kypsiksi ja kuorin. Pilkoin…
su 25.10.2015 Meillä on jo pitkä perinne juhlia syksyisin rapujen merkeissä meidän mökillä. Jussilla on ollut rapumerrat järvessä vuodesta toiseen. …
Olen hurmaantunut kuulaasta syksystä. Jopa kaupungissa on huikaisevan kaunista. Kuljen lähes päivittäin kotoa Aulangontieltä Vanajaveden sillan yli Galleria Paperihuoneelle Arvi…
pe 23.10.2015 Galleria Paperihuoneen ja ”Paperin huumaa” -näyttelyn avajaiset olivat menestys. Yleisöä oli enemmän kuin uskalsimme toivoakaan. Tunnelma oli niin…
ti 20.10.2015 Meillä on nykyään Jussin kanssa etäsuhde. Ei kuitenkaan mitenkään vakava. Jussilla riittää puuhastelua mökillä. Minulla riittää puuhastelua kaupungissa,…
to 22.10.2015 Nyt se on tehty. Yhdeksän taiteilijaa, gallerian seinillä 25 työtä ja ikkunalaudalla neljä. Näyttely jatkuu grafiikkapajan puolella. Seinille…
Nautin syksyisin kaupassa käydessäni kasvisten värikirjosta. Keräsin ostoskärryyn toinen toistaan hehkuvampia ruoka-aineksia wokkia varten. Granaattiomena pääsi mukaan ihan vain kauneutensa…
Tunnen itseni pioneeriksi. Vaikka harjoittelimme jo viime kesänä gallerian pitoa, tämä on nyt menoa. Meitä gallerianpyörittäjiä on kahdeksan. Kun muutin…
Kun kokilla on muutakin tekemistä kuin valmistaa mökkikeittiössä gourmet-aterioita, hän ottaa ilolla puolivalmisteet käyttöön. Näin tein, kun laitoimme Jussin kanssa…
ma 19.10.2015 Lokakuu on ollut ihmeen kaunis. Vietimme pari kuulasta päivää mökkiaskareissa. Kävin ensitöikseni ihailemassa Jussin kädenjälkeä. Upouuden vierasmajan…
Hämeenlinnalaisten taidegraafikoiden ylläpitämä galleria Paperihuone aloitti toimintansa toukokuussa 2015. Galleria sijaitsee keskeisellä paikalla sataman vieressä, osoitteessa: Arvi Karistonkatu 9, 13100…
pe-la 16-17.10.2015 Lähdin junalla galleriakierrokselle Helsinkiin. Suosin paikallisjunia, sillä eläkeläisellä ei ole tulenpalava kiire ja hinta on vähintäänkin kohtuullinen. …
Teki mieli uuniperunoita. Meidän Aasian matkamme lähestyy. Se tarkoittaa, että syömme neljä viikkoa riisiä ja nuudeleita. Ei se mitään, tiedän…
ti 13.10.2015 Meidän vierasmajaprojekti on edennyt huimasti. Ensimmäisistä talkoista on kulunut runsas viikko. Jussi pakersi viikolla yksin. Viime viikonloppuna Miika…
Mikä sen kiehtovampaa, kuin kulkea syksyisessä metsässä hyvän kameran kanssa. Kuljin aamuauringon valossa auringonläikästä toiseen ja räpsin kuvia, joissa vastavalo…
Olin aamuvirkkuna liikkeellä lokakuun puolessa välissä mökkimaastossa. Kylmän kirpeän yön jälkeen maisema hohti satumaisena aamuauringon säteissä. Minulla kului aamulenkkiin…
Kun kysyn Jussilta, onko hänellä ruokatoivomuksia, saan usein vastaukseksi ”pasta maistuisi”. Olimme lokakuun puolessa välissä kahdestaan mökillä. Sulattelin pussin…
ti 13.10.2015 Kävelin mökkimaastossa pakkasyön jälkeen. Aamuaurinko sai kullanruskean maiseman kimmaltelemaan. Katselin ihastuneena syksyn värisävyjä. Otin teemaksi kuolleet lehdet ja…
Yöpakkaset tekivät mökkipihassa tuhoja. Kesäkukat paleltuivat. Onneksi ehdimme saada chili- ja paprikaruukut sisälle turvaan. Perennat pärjäsivät paremmin. Syysasterit yltivät syksyn…