japanitaidetta ja monotypioita galleria paperihuoneella
Galleria Paperihuoneella on marraskuun ajan esillä japanitaidetta. Grafiikanpajan puolella on Kukka Pitkäsen monotypianäyttely ”Vajoavaa”. Tiedoksi vielä, että meillä on joulutempaus…
Galleria Paperihuoneella on marraskuun ajan esillä japanitaidetta. Grafiikanpajan puolella on Kukka Pitkäsen monotypianäyttely ”Vajoavaa”. Tiedoksi vielä, että meillä on joulutempaus…
to 1.11.2018 En tiedä miten tässä näin pääsi käymään. Sinnittelemme kaupunkikodissa koko pitkän ja pimeän syksyn. Minun kuvataiteen aineopintoni pitävät…
Pilkoin muutaman perunan, palan mukulaselleria, puolikkaan kyssäkaalin, ison sipulin, palan inkivääriä, porkkanoita, kukka- ja parsakaalia sekä lehtikaalia. Keittelin kypsiksi…
ke 31.10.2018 ”Hyvä ruoka hivelee sielua yhtä hyvin kuin ravitsee kehoa, sen kyllyydestä virtaa lempeä hyväntahtoisuus.” Liityin rinnakkaisjäseneksi Linnan marttoihin. …
Tunnen punajuuren ja keltajuuren, mutta raitajuuri oli ihka uusi tuttavuus. Ihastuin, kun leikkasin juurikkaan. Miten hieno kuviointi siinä olikaan. Petyin,…
ti 30.10.2018 Tänään oli jännittävä päivä. Jussi löysi mökkinaapureiden vinkkauksesta meille kirvesmiehen Parolasta. Sisäkattojen purku-urakasta näyttää tulevan totta. Olemme ahertaneet…
su 28.10.2018 Syksyn lapsista ensimmäinen ehti jo täyttää vuosia. Miska ja Visa ovat nyt molemmat neljävuotiaita. Marraskuussa juhlimme Visan, Samun…
la 27.10.2018 Meillä kuvataiteen aineopiskelijoilla oli tänään jännittävä päivä. ”Jokainen saa 15 minuuttia aikaa töiden katseluun ja kritiikkiin”, opettajamme Anne Tamminen laski….
Sain kuin sainkin kissasarjani valmiiksi. Nyt minulla on seitsemän kissalaattaa, joita voin yhdistellä villisti ja vapaasti. Tässä ne ovat:…
Emme ole ehtineet mökkiremontin vuoksi suppilovahverometsään. Saimme iloksemme syyslomaviikolla kuvan Laviasta, jossa Otso 7v oli käynyt Reijo-ukin kanssa sienessä. …
ke 24.10.2018 Kaksi kuukautta jouluun. Syksyn pimeys on nyt niin totta. Vietin alkuviikon Helsingissä. Maanantaina aurinko pilkisteli mutta ilo oli…
ke 24.10.2018 Keväisen italianmatkamme akvarellit pääsivät syksyllä esille Helsingin AkvArt galleriaan. Opettajamme Satu Kiuru kuulutti halukkaita ja sai kokoon kymmenen…
Hämmästelin pienessä K-Marketissamme kurkumapakkauksia. Olen tutustunut kurkumaan vain mausteena. Olin sen verran utelias, että ostin niitä. Yritin löytää netistä ohjetta,…
pe 19.10.2018 Saimme tänään tunnin sisällä kaksi odottamatonta puhelinsoittoa. Mökkiremonttimme on alkanut suotuisasti. Olemme rehkineet Annan ja Jussin kanssa syyslomaviikolla. …
ke 17.10.2018 En olisi uskonut, että carborundum vie sydämeni. Niin vain kävi. Tosin se oli ensikosketukseni grafiikkaan, joten juurilla ollaan. …
LEHTIKELI ma 15.10.2018 Olo on kuin koululaisella, sillä nyt vietämme syyslomaviikkoa. Meidän perheen kannalta se tarkoittaa, että Jussilla ei ole…
Innostun joka syksy kokkaamaan kaaliruokia. Olin urhea ja kokeilin, miten kaalikääryleiden teko onnistuu. Kohtalaisesti, ei loistavasti. Pinta ruskistui vähän liikaakin. …
Kokkasin meille kahdelle syksyisen annoksen. Käytin juuresmuhennokseen perunoiden ja palsternakan lisäksi keltasipulia ja lehtipersiljaa. Parsakaalin kiehautin nopeasti vedessä ja paahdoin…
ke 10.10.2018 Edwina Goldstonen näyttely Earth Song – Maan laulu herätti meissä kirjoittajakurssilaisissa suuria tunteita. Kyseessä oli muisti, muisto, unohdus,…
SYKSYN PUNAISET LEHDET ke 10.10.2018 Viikonlopun sääennuste lupaa auringonpaistetta ja jopa +17 astetta Hämeeseen. Tämä kaikki lokakuun puolessa välissä. Näin…
ti 9.10.2018 Onnistuihan se lopulta. Haastoin itseni tekemään näyttävän grafiikkakollaasin. Kiitos siitä aineopintojen carborundum-kurssin. Leikkasin offsetpellistä kukkia ja kukkamaljakoita. Käsittelin…
Syysjuurekset ovat meheviä ja edullisia. Kokkasin niitä uunivuuassa. Pilkoin kolme isoa punajuurta, pikkuporkkanoita, ison bataatin, palsternakan, kyssäkaalin ja punasipulin sekä…
su 7.10.2018 Syksy etenee vauhdilla. Pari viime päivää lämpötila on ollut reippaasti alle 10 astetta. Piti turvautua jo toppatakkiin. Tosin…
pe-la 5-6.10.2018 Kuvataiteen aineopintokokonaisuuteen kuuluva carborundum-kurssi käynnistyi eilen. Opettajamme Anne Tamminen piti meille perusteellisen luennon tästä maalauksellisesta ja tuoreesta grafiikanmenetelmästä. …
Sain päivystäjältämme Tiinalta hauskoja kalenteripohjia. Ne ovat ikiaikaisia seinälle ripustettavia malleja. Yhdellä sivulla on kaksi kuukautta ja vain…
Poikkesin Hämeenlinnan Inkivääri-kaupassa ja tein heräteostoksia. Miltähän maistuvat currynlehdet ja pilkottu galangalag? Kokeilin niitä kaalin, perunoiden, porkkanoiden ja sipulin sekä…
ke 3.10.2018 Sain tuulahduksen Italian auringosta, kun Nazzanon maalauskurssin opettajamme Satu Kiuru pyörähti Galleria Paperihuoneella. Hänellä oli tuomisena italialaiset akvarelliväriputkilot. …
ma 1.10.2018 Kesä on mennyt ja virkeä syksy edessä. Olen siirtynyt jo kokonaan kaupunkikotiin. Jussi sinnittelee edelleen mökkimaastossa, sillä syyspuuhia…
Näyttelymme Galleria Kookoksessa oli pieni, mutta ansiokas. Oli ilo ripustaa kauniiseen tilaan taidegrafiikan vedoksia. Lämpimät kiitoksemme taiteilijasisko Marille ja galleristi…
ti 25.9.2018 Olen ollut tänä syksynä onnellinen kulkiessani kuulaan kirpeässä sienimetsässä. Mökkimaastosta löytyy mukavasti karvalaukkuja (suosikkejani sienisalaatissa) sekä punikki- ja…
Minusta on mukava kävellä syksyisessä sienimetsässä. Varsinkin jos sieniä löytyy. Ilahduin kuivan kesän jälkeen, kun mökkimetsä pursuili karvalaukkuja ja tatteja. …
la-su 22-23.9.2018 Me urheat uhmasimme myrskytuulta ja suunnistimme viikonlopuksi mökkimaisemiin. Anna ja pojat sekä Miika ja pojat olivat yhtä urheita. …
Meillä kurssilaisilla samoin kuin opettajallamme Annella oli elo-syyskuussa kolme kuumankiihkeää viikonloppua Jaakonkadun grafiikkapajalla. Kun oppilaita on 19 ja opettajia vain…
Tämä vuoden 2018 kesä on ollut ihmeellinen. Vaikka on ollut kuivaa, auringonkypsyttämää satoa on saatu riittämiin. Miikan kasvimaalla Espoossa…
ma 17.9.2018 Säätiedotus lupaa puolen viikon maissa jopa 20 astetta lämmintä. Tänään maanantaina kuitenkin satoi. Kävelimme aamulla katsastamaan kirjaston väliaikaiset…
Toimme Korfulta tuliaisiksi saganakijuustoa, punaisia suippopaprikoita ja makeaa punasipulia sekä maustepusseja. Matkamme jälkeisellä viikolla saimme Jussin Mikko-veljen vieraaksi. Pari päivää…
to 13.9.2018 Syksy tuli Korfun matkamme jälkeen. Päivitetty matkakertomus löytyy Matkatarinat-sivulta otsikolla tuulisia päiviä korfulla 2018 Lämpötila laski viidentoista asteen…
ke 12.9.2018 Suosikkikurssini ”Kirjoituksia Koneesta” syyskausi 2018 alkoi tänään. Opettajamme sanataiteilija Päivi Haanpää kertoi iloisena, että meitä kirjoittajia on ilmoittautunut…
pe 7.9.2018 viides lomapäivä – täydellinen rantalomapäivä aamulla shoppailemassa lounaaksi Deus Mare rantatavernassa kasvislasagnea iltapäivällä rantatuoleilla auringonpaistetta ja uintia Joonianmeressä…
pe 6.9.2018 neljäs lomapäivä päivä rannalla tonnikalasalaattia Waves tavernassa leivoskahvit pääkadun Bakeryssa TUIn opastettu retki Korfun vanhaan kaupunkiin Tuuli puhalsi…
Vietimme aurinkoisen ja tuulisen viikon Korfulla syyskuun alussa 2018. Maalasin parvekkeellamme näkymiä pihapiiristä ja lähiympäristöstä. Tuuli kiidätti paperilautasiani pitkin pihanurmikkoa. …
TUIn viikon äkkilähtötarjous 2-10.9.2018 Agios Stefanos huoneistohotelli Kouros hinta 270 e + kuljetus 50 e su 2.9.2018 matkapäivä Suomessa kesä jatkui….
Parga 28.9 -5.10.2004 pe 1.10. 2004 omatoimiretki Korfun vanhaan kaupunkiin Paikallisbussi Igounometsaan lähti Pargan bussiasemalta tasan aamuseitsemältä. Meillä oli puhelinkello herättämässä…
Sienikesä 2018 on ollut surkea. On ollut niin kuivaa, että lupaavat kantarellialut eivät jaksaneet kasvaa. Kunnes nyt elokuun lopulla näyttää,…
ti 28.8.2018 Olen viettänyt jo kaksi kesäistä viikonloppua opiskelun merkeissä. Kuvataiteen aineopintokokonaisuuteen kuuluva metalligrafiikan kurssi on viikon kuluttua ohi. Lokakuussa…
ma 27.8.2018 Meillä Paperihuone ry:n graafikoilla jäi viime keväänä litografiakausi lyhyeksi. Korjasimme tilanteen nyt elokuussa. Olen käynyt jo kaksi kertaa…
Mökkipihalla kasvaa rehevä basilika. Mitä muuta siitä voi tehdä kuin pestoa? Kotoa ei löytynyt pinjansiemeniä eikä manteleita. Mitäpä jos leikkelen…
ke 22.8.2018 Kuvataiteen aineopintoihin liittyvä metalligrafiikan kurssi alkoi viime viikonloppuna. Ensimmäinen harjoitustyömme ei ollut kuparia vaan pleksiä. Siihen piti kaivertaa…
Nyt elokuun loppupuolella on ilo kokata lähiruokaa tuoreista kasviksista. Yksi kestosuosikkini on purjo-perunasosekeitto. Käytin siihen vain purjoa ja perunaa, jotka…
ma 20.8.2018 Hämeen keskiaikafestivaalit ovat onnekkaasti ohi ja elämme taas arjessa. Säätiedotus lupaa sadekuuroja toisensa perään. Sadetta on toki kaivattu…